Mielenvikaiselle siskolle

Mielenvikaiselle siskolle Kirjoittanut Eino Leino

Siskoseni, miksi kamalasti

noin sä etehesi tuijottelet?

Samoin tehnyt olet siitä asti

kuin mä muistan, usein voivottelet,

sitten taasen kamalasti naurat,

nyrkkiin lujaan vetäyypi kourat.

Sikskö suret, että sinut Luoja

tuommoiseksi, kurjaks tulla antoi,

että äsken sulta turman tuoja

hautaan kylmään armaan taaton kantoi,

että meitä köyhyys ahdistaapi,

että äiti raataa yhä saapi?

Mutt’ et sentään, siskoseni armas,

ole ollut tuommoisena aina,

vaikka sua kohtalosi karvas

yhä kovempana vainen painaa,

oli sullai kerran riemu-aika,

mutt’ sen peitti turman tuoma taika.

Muistanetko, että myöskin sulle

kerran päivä paistoi elontiellä,

että sulle – nyt niin unhotulle –

tanssit, riemut tarjona ol’ siellä?

Siskoseni, sanoja mun kuules,

aueta jo vihdoin anna huules!

Muistanetko, tanssin pyörtehissä

että kerran sä myös riemuelit,

että riemun, onnen hyörtehissä

kaikkein lempimänä, sisko, elit?

Mutta silloin saapui turman tuoja –

kuinka sallia voit tuota, Luoja?

Täällä maalla monta, monta vuotta

elänyt oot noin sä tuijotellen,

kuluttanut olet aivan suotta

parhaan ikäsi sä voivotellen.

Vanhaa päiväkirjaas useasti

luet, naurahtelet kamalasti.

Herännetkö koskaan eloon taasen,

siskoseni armas, angervoinen?

Silloin päättyy loppuun kamalaasen

tilasi tuo moinen horrosmainen,

kun sä huomaat elos menneheksi,

muinaisen nuoruutesi vanhuudeksi.

Lienetkö sä huomannunna, sisko,

että poskeis puna kalpenevi,

ettei enää tuuli nyt se visko

tummaa tukkaasi, mi harmenevi?

Sisko veikolleen tuon sanoo voipi! –

Huuliltasi pilkkanauru soipi.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.