Mies korkea

Mies korkea. Kirjoittanut Eero Eerola

Mies korkea hiki otsalla käy,

syvä vilkkuu silmien tuli,

hän auransa vakoa katsastaa:

maan henkipä raaka jo suli,

maan pehmeän, kypsän jo kyntää hän,

oli taannoin se korpea pelkkää,

oli taannoin se huuhkajan huhtana vaan,

työn kiurut nyt kiitosta helkkää.

Työn kiurut ne kiittävät kyntäjää:

sinä mies olet muiden yli,

ja kun sinun iltasi kerran saa,

on siunattu sulle syli,

on siunattu sulle maa-emon syli,

se sun lempesi sai, sinä et sitä hyli;

työn kiurut ne kiittävät kyntäjää:

sinä mies olet muiden yli.

Moni korpi on kahlata luotuna sen,

jok’ on maailman viljelysvahti,

rae-rankka voi haaskata viljan sen,

minkä nostanut maan on mahti,

ja kun tähkä on täysi ja tuuleentuu,

voi tulla jo kylmä ja hallojen kuu

ja se vie sinun laihosi kultaisen,

mitä silmäsit siunaten.

Mutta murru sa et, mutta sorru sa et,

maa karu loi karkean pinnan,

joka kaikissa tuulissa tutise ei,

joka tuntee elämän hinnan,

jok’ on viljalti hikeä pusertanut,

kun on aamusta iltaan heiluttanut

ain kuokkaa, kirvestä, sirppiäkin,

mitä tarvis on milloinkin.

On maa-emon lapsilla lahjana se,

ja se lahja on lahjoista parhain:

on onnellinen, ken tuntea saa

maan onnen jo lapsena varhain,

joka kypsäksi peltonsa pehmittää,

vaikk’ olkohon kuinkakin ankara sää

tai tulkohon poutia pitkiäkin,

sepä kasvavi sittenkin.

Ken peltonsa ojia ohjata ties,

kuka kyntää taidolla taisi,

sen miehenpä mieli on paikallaan,

sen luojaksi sanoa saisi,

kera Luojansa yhäti uutta hän luo,

hän uusia viljelysvoittoja tuo,

hän, maa-emo, Luoja, kas siinäpä lie

elon taika, mi eellehen vie. –

Oi ystävä, toukojen uusien mies,

osa kaunein on kaikista sulla,

sun aateliskilpehes – työhösi – ei

voi ruostehen rutsat tulla,

koi kalvava siihen ei yltäkään,

ei kotkat, ei kotkan kynnetkään

ne pysty sun päätäsi kumartamaan,

sinä turva ja aateli maan.

Ole valpas, on miehiä tarvis nyt,

voi tulla yöllä jo halla,

voi aamulla viljasi värjöttää

pahan vierahan pakkasen alla.

Se halla se kylmävi lapsia myös,

ole valmis, on tarvis sun tarmos ja työs,

maan vahdin on oltava vankkumaton,

kas meissä nyt toivehet on!

Lähde: Eerola, Eero 1913: Peltojen päivä: runoja. K. J. Gummerus O.y., Jyväskylä.