Mietelmiä (Pärssinen)

Mietelmiä. Kirjoittanut Hilja Pärssinen

1.

Mihin suuria sanoja tarvitaan?

– Kas pieniä tekoja verhoamaan.

2.

Näet miehen rohkeuttaan kerskuvaisen.

– Tuosta arvaat kohdanneesi arkalaisen.

3.

Sinua toki hieman sietää vois,

jos aina toisia et mestarois.

Ja itselleskin älyn pisar jäisi,

jos kaikkeas et muille tyrkyttäisi.

4.

Sinut mallikelpoiseksi mainitaan.

Pieninkään ei satu kompastus

tielläs. Sääli, että hyveittesi vaan

syynä sielusi on latteus.

5.

Mistä on heillä nyt siveys-into ja hätä,

kaikkiin suuntiin käännetyt tähystyspeilit.

– Näät, omain kaapujen alta jo pursuvi mätä,

öitsi he liikaa, siemasi viinoja leilit.

6.

Naisasian ajo on tautina sulla.

Et muuta sä nää, sun sietäispä

naisvankilahan elinkautiseks tulla,

naisvihaajana jopa kuolisit sä.

7.

Jokaisen astumani vaaksan paimennatte

te tuiki tarkoin, etten liikaa käydä sais.

Retkeilen aatoksin, – kai kerran oivallatte:

tuo sentään vaarallisintapa olla tais.

8.

Ikäs kaiken kuiva kirjatoukka

olit. – Oppiasi suurta kehutaan.

Mutta sittenkin sä lienet houkka,

elämän et kirjaa tunnekaan.

9.

Sä väität: elämä on ilvenäytelmää,

siks joka tilanteessa naamiota vaihdat.

Myös yksin ollessasi itseäsi kaihdat

ja näytät omahyväisosaa pettävää.

10.

Huomattu mies olet julkisuuden,

saavutit näyttelytaituruuden.

Kuiskivat: ”sydämes kylmä kuin jää,

vieraita läksyjä täynnä on pää”.

11.

On kurjat etupyyteet; huimin, panoksin

nyt köyhälistön onni peliin suistuu.

Mut kelle hautain uhrit mieleen muistuu,

hän veljeskiistaa suree verikyynelin.

12.

”On lemmen laki lauhkea, ei julma”,

niin lausutaan, mut tuossapa on pulma:

jos aviohon eksyy ihmislapset,

saa murehista harmajiksi hapset

ja sydän vallassa on kauhun, pelon,

kun kahle painava on läpi elon;

taas naimisiin jos säästyy joutumasta,

voi yksin jäädä, armasta ei kohtaa.

– Tää kamalaa: ei umpisopukasta

tie mikään lemmen onneen taida johtaa.

13.

Niin mies ja vaimo yhteen kasvavat

kuin puu ja kuori, noinpa sanotaan.

Mut miksi toukka kaivaa vakojaan

ja uurtaa kuoren alle poukamat.

Miks sydän häilyvä on lemmessään,

ei sovi sääntöihin se ensinkään?

14.

Oman arvon varmaan pienoiseksi

tunnet, koska sille täytteheksi

arvonimeä sä toivot pöyhkää.

”Salaneuvos” hienolta se löyhkää.

”Herra majuri” kun korviin soipi,

aateliin sen verrata jo voipi.

Nimi nähdään: Heipä hei;

– apinata ei!

15.

Ei ahdas henki rinnasta katoa,

ei kasva sielu ja kunniantunto,

jos kuinka koittavat nuttuunsa latoa

tähtiä, ristejä. – Vieras on kunto.

16.

Ei varttune päähän viisaus, äly,

jos paisuu kukkaro, loisto ja häly.

Ei oppia liian karttune silloin,

kun markkoja laskevi aamuin ja illoin.

Ja kun lemmen ostavat rahoin,

se on väärennettyä pahoin.

17.

Nahan alta aasi voi pilkistää,

ei leijonan talja aina sovi.

Soma naamio tuokin on: kyyhkyn pää,

mut höyhenten alla haukan povi.

18.

Taas on tullut muotiin

keskinkertaisuus.

Mitta, joka luotiin,

pois. On sääntö uus:

Liika viisaus on houkkaa,

kas se tyhmyreitä loukkaa.

Rohkeus ja mieli suora,

niitten paikka hirttonuora.

Luoviminen, luikerrus,

salajuonin saalistus

metsän elävien tapaan

luopi yhteiskunnan vapaan.

Ilveilyhyn: Heipä hei!

Hyveet hitto vei!

19.

Vapaus suussa sulla,

povella pannabulla.

Tuli sen toinen kokemaan,

ken ei taipunut hokemaan

tunnustustasi. – Vapaus niin

kehtohon ristiinnaulittiin.

20.

Ei kuollut rikas mies,

ei Latsaruskaan.

On yhä lämmin rikkaan lies,

Latsarus nääntyy tuskaan.

On syvä juopa välillään.

Latsaron haavat

ne tuskin polttoon kipeään

niin pisaraista saavat.

Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.