Mikä on naisasian lopullinen ohjelma?

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mikä on naisasian lopullinen ohjelma?

Kirjoittanut Minna Canth


Tuntunee hiukan oudolta nostaa tätä kysymystä aikana, jolloin naisasian eteen uutteruudella ja suurella menestyksellä työskennellään. Sillä lieneehän näiden pyrintöjen tarkoitus toki selvillä, ne, lyhyesti sanoen, tarkoittavat: naisen tilan parantamista aineellisessa, henkisessä ja siveellisessä suhteessa.

Siinä tosin onkin naiskysymyksen ensimmäinen tehtävä suunniteltuna. Mutta ei se siihen rajoitu. Syvemmälle sen juuret ulottuvat, korkeammalle sen tarkoitusperä tähtää. Naiskysymys ei ole ainoastaan naiskysymys vaan ihmiskunnan kysymys. Voisimme siis tarkemmin määrätä edellä mainitun ohjelman näin: Naiskysymys käsittelee naisen tilan parantamista aineellisessa, henkisessä ja siveellisessä suhteessa siinä tarkoituksessa, että hän voisi ihmiskunnan keskitystyössä osallinen olla.

Koneisto ei voi työtänsä tehdä, ellei kaikki sen osat ole oikeassa kunnossa. Ihmiskunta ei luojan määräämää tarkoitustaan saavuta, ennenkun kaikki sen jäsenet ovat mukana yhteisessä, suuressa ponnistuksessa. Kun naiset ovat suljetut riveistä pois, on silloin toinen puoli ihmiskuntaa lamassa, ja luonnollisesti toinenkin puoli semmoisesta epäsuhtaisesta tilasta kärsii, samalla kuin kehitys kokonaisuudessaan käy vaivaloiseksi taikka tympistyy tykkänään.

Naisliikkeessä on samoin kuin työväenkin liikkeessä tahdottu nähdä ainoastaan itsekkäisyyden tunnusmerkkiä. ”Naiset ja työkansa vaativat itselleen oikeuksia, että voisivat omia etujaan valvoa, omaa toimeentuloaan turvata.” Niin väitetään. Mutta jos tässä olisi perää, tuiki vähäinen silloin olisi näiden nykyaikaisten suurten liikkeiden merkitys maailman historiassa. Itsekkäisyys, vallan ja voiton himo ei pitkällistä menestystä saavuta eikä pysyväistä tulosta jälkeensä jätä.

Onneksi nämä väitteet ovatkin aivan turhat ja osoittavat vaan ahdasta, lyhytnäköistä ja pintapuolista katsantokantaa. Me ihmiset tavallisesti näemme ainoastaan ulkokuvan asioista, emme niiden ydintä, näemme vaikutukset, emme syitä, jotka nämä vaikutukset matkaansaavat ja jotka useinkin piilevät syvällä niiden takana.

Vaan jos avarammalta luomme katseen naisliikkeen perustuksiin, huomaamme pian, kuinka sillä on varmat, historialliset edellytykset, kuinka sen voimakas esiintyminen juuri tähän aikaan on kehityslakien välttämättömänä seurauksena, – niiden kehityslakien, jotka johtavat ihmiskuntaa täydellisyyden tarkoitusperää kohti. Hetkellisesti ja pintapuolisesti katsottuna voivat naisliike ja työväen liike kantaa itsekkäisyyden ja oman edun leimaa. Hiukan syvemmästi, avarammasti niitä tutkiessamme näemme molemmissa ijankaikkisen, jumalallisen hengen vastustamatonta vaikutusta.

Sanoin, että naisliikkeen tarmokas luonne juuri tähän aikaan on kehityslakien välttämättömänä seurauksena. Ennen se tuskin olisi ollut mahdollinenkaan. Niin kauvan kuin raaka voima oli vallalla ja väkevämmällä oli oikeus sortaa heikompaa, niin kauvan eivät naisen vapauden pyrinnöt olisi mihinkään auttaneet. Syntyessään ne jo olisivat surmansa saaneet, aivan kuin keväimen ensi kukkaset, jotka liian aikaiseen nostavat päänsä mullasta kylmän hallan purtaviksi.

Mutta nyt on uusi käännekohta tapahtunut ihmiskunnan elämässä. Siveellinen ilmanala on jonkun verran puhdistunut, oikeuskäsitteet alkavat käydä selvemmiksi. Ei enää hyvällä omallatunnolla yksityinen sorra toista yksityistä, ei väkevämpi puolue heikompaa puoluetta, ei suuret kansat pieniä kansoja. Sodat ja tappelut valtakuntain välillä ovat harventuneet, ne tulevat mahdottomiksi sitä mukaa kuin ihmiskunta sisällisesti jalostuu ja ulkonaisissa tavoissaan hienontuu.

Samalla on henkielämässä uudistuksen kaipuu kipeimmillään. Teollisuuden aikakausi ei ijäisyyden tarvetta voinut tukahduttaa. Aineellisen hyödyn tavoitteleminen jätti tyhjyyden jälkeensä. Tiede ei kyennyt elämän suurta kysymystä ratkaisemaan. Itsekkäisyyttä kiihoitti hyödyn oppi äärimmilleen, nautinnon himoa yllytti ajallisuuteen rajoittuvat pyrinnöt. Mutta itsekkäisyys ja nautinnon himo eivät onnellisuuteen vie, rauhattomuus ja sielun sairaus niitä seurasi. Kuolematon ihmishenki tarvitsee jotain kestävämpää, parempaa, kuin minkä hetkellinen, ohi menevä riemu antaa. Tänä päivänä se isoo ja janoo enemmän kuin koskaan ennen sitä ravintoa, joka ihmisen elämän antaa, ja haluaa niitä aarteita, joita ei koi syö eikä ruoste raiskaa.

Ylenmääräinen itsekkäisyyden kiihoitus synnytti kaipuun sen vastakohtaan, rakkauteen ja alttiiksi antavaisuuteen. Mutta kansojen keskuselämä, yhteiskunnalliset ja valtiolliset olot ovat yksipuolisesti kehittyneet. Mielien parhaat ominaisuudet, voima, järki ja äly ovat saaneet niissä vapaasti vaikuttaa. Mutta sydäntä ne puuttuvat. Ja puute on syntynyt siitä, että nainen on suljettu pois yleisistä riennoista. Sillä yhtävarmasti kuin voima ja järki ovat miehen suurimpia kykyjä, ovat taas sydämmen ominaisuudet, rakkaus, alttiiksi antavaisuus, sympaatilliset tunteet ylipäänsä, varsinkin heikkoja ja kärsiviä kohtaan, naisluonteen vahvimpia avuja. Niitä ominaisuuksia juuri tätä nykyä kysytään ja sen vuoksi onkin aika otollinen naisvapauden aatteelle, se on historiallisesti edellytettyä, naisen velvollisuus vaatii häntä osalliseksi yhteiseen työhön.

Ne, jotka naiskysymyksessä ovat nähneet vaan itsekkäisyyden aiheita, ovat tahtoneet myöskin väittää, että nainen laajennetun työalan kautta menettää nuo yllämainitut, naiselliset ominaisuutensa, tulee miesmäiseksi. Lyhytnäköisyyttä sekin päätös todistaa. Ei muutu ruis ohraksi eikä ohra rukiiksi sillä, jos ne rinnakkain samaan peltoon kylvetään ja ovat saman ilmanalan ja saman hoidon alaisia. Minkä luonto on kerran erilaiseksi tehnyt, ei sitä ulkonaiset suhteet samanlaiseksi muuta. Että nainen vapauden kautta kasvaa, kehittyy ja muuttuu, on päivän selvää, mutta hän tekee sen oman luontonsa mukaisesti eikä miehen luonnon mukaan.

Nainen, joka perheen äitinä sekä lasten hoitajana ja kasvattajana on tuonut esiin alttiiksi antavaisuuden ja rakkauden ominaisuuksia, tulee yhteiskuntaelämässä niiden samojen ominaisuuksien perustuksella toimimaan. Semmoisena häntä siellä kaivataan, semmoisena hänen ilmestymisensä yhteiskunnassa ja valtiossa tulee olemaan käännekohtana ihmiskunnan historiassa ja hänen vaikutuksensa suunnattoman suuri merkitykseltään.

Nykyaikaiset olot vaikeuttavat arvaamattomassa määrässä ihmiskunnan kehitystä korkeampaan henkiseen ja siveelliseen kantaan, sillä ne tekevät elämän mahdottomaksi ilman itsekkäisyyttä. Jos työskentelemme millä alalla tahansa, on se työskentely enemmän tai vähemmän omaa hyötyä tarkoittava. Eikä ole muunlainen työ mahdollinen, koska elämän ehdot riippuvat työn palkasta. Lait, uskonto, politiikka, kaikki ne vetoovat ihmisten itsekkäisyyteen. Sorto on yleisen järjestyksen perusteena, tietämättään, tahtomattaan täytyy yksityisten olla siinä osallisina.

Uskonto on kristityissä maissa jo lähes kaksi tuhatta vuotta opettanut ihmisrakkautta ja alttiiksi antavaisuutta, mutta keskuselämässä on päinvastaiset periaatteet pantu käytäntöön. Ja siinä määrässä ne ovat ytimenä ja juurena kaikille laitoksille, että nykyinen yhteiskunta järkiään hajoisi, jos ne yhtäkkiä muutettaisiin kristin opin totuuksien mukaisiksi. Mitä tehtävää olisi poliiseilla, jos rikokselliset olisivat äidillisen hoidon, kasvatuksen ja edesvastauksen alla, siksi kuin rikoksellisista haluistaan vapaiksi pääsisivät? Mihin joutuisivat oikeuslaitoksemme, mistä saisivat tuomarit, lakimiehet ja kirjurit tuloja, jos sovinnollisuuden ja veljeyden harrastukset voitolle pääsisivät? Olisiko kaupan ja teollisuuden kehitys mahdollinen, ellei yksityisen voitonhimo ole kiihottimena? Tai kukoistaisivatko taiteet, menisikö tiedekään eteenpäin ilman viljelijäinsä kunnian himoa? Ja vihdoin viimein, mitä tekisimme sotavarustuksillamme ja niiden päälliköillä, jos kansat siveellisen ja uskonnollisen mielen pakotuksesta kieltäytyisivät toisiaan murhaamasta.

Näin yhteiskunnalliset ja valtiolliset olot ihmisissä kiihottavat ja ylläpitävät itsekkäitä tunteita, koventavat ja raaistavat luonteita, siihen sijaan kuin niiden tulisi herättää ja taivuttaa sydämmiä myötätuntoisuuteen, lempeyteen ja hyvyyteen. Niin, nämä olot, tämä nykyinen maailmanjärjestys on siihen määrään nurja, että ihminen, joka luonteeltaan on hienotunteinen ja alttiiksi antavainen, ehdottomasti on tuomittu sortumaan, ellei hän kovenna mieltään ja saa hellempiä taipumuksiaan tylsistymään. Hänellä ei muuten ole jalansijaa keskuselämässä eikä hänen vaikutuksellaan ole minkäänlaista menestystä.

Naisen tulee työskennellä siihen suuntaan, että nämä olot järkiään muuttuvat toiselle kannalle, muuttuvat hänen luontonsa mukaisiksi. Itsekkäisyyden juuret tulee repiä pois yleisestä maailman järjestyksestä ja kaikki yhteiskuntalaitokset ovat semmoisiksi saatavat, että ne ihmissydämmen hyviä ominaisuuksia kysyvät, vaan huonommille eivät anna tilaisuutta vaikuttaa.

”Oloja ei voi muuttaa, ennenkun koko sukukunnan henkinen ja siveellinen kanta on kohotettu ylemmäksi”, sanovat vanhoilliset, kaiken edistyksen ikuiset vastustajat. ”Kasvattajana, äitinä voi nainen parhaiten vaikuttaa olojenkin uudistumiseen”.

Mutta juuri kasvattajana, äitinä on nainen ennen kaikkea velvollinen puhdistamaan ja uudistamaan myöskin yhteiskuntaa, ja valvomaan, etteivät ne olot, joihin lapsi elämässä joutuu, ole ristiriidassa niiden periaatteiden kanssa, joita hän on kasvatettavaansa istuttanut. Mitä hyötyä hänen työstään on, jos kaikki, mitä hän rakentaa, elämässä revitään alas? Ja kuinka voi sopusointuun kehittyä nuorukainen, joka yhteiskunnassa löytää vallan toiset käsitteet vallitsemassa kuin ne, jotka äiti ja opettaja hänelle antoi?

Tosin olojen uudistusten täytyy käydä käsi kädessä ihmisten sydänten uudistuksen kanssa. Pelto ei kasva viljaa, ellei siihen kylvetä hyviä siemenjyviä. Mutta siemenjyvätkään eivät voi itää, ellei niitä sopivaan peltoon kylvetä. Molemmista on huolta pidettävä.

Naisen työala tulevaisuudessa on laaja, hänen tehtävänsä tärkeä. Mitä vuosisadat, vuosituhannet ovat rikkoneet ja laiminlyöneet, se kaikki tulee hänen korjata ja parantaa.


Lähde: Kodin suuret klassikot: Minna Canth. 1987. Weilin + Göös, Espoo. Ensimmäisen kerran ilmestynyt Nuori Suomi III -albumissa 1893.