Miksikäs päätettä ”us” wihataan?

Miksikäs päätettä ”us” wihataan? Kirjoittanut Kustaa Paturi

(Lähetetty.)

Miksikäs päätettä ”us” wihataan?

Muutamat Suomenkielen kirjoittajat omat näkyneet jos jotenkin kiertelewän latinalaista nimikön päätettä ”-us”, muukalaisia nimiä suomalaisiin riwihinsä sattuessa. Niin esimerkiksi kirjoittawat he nimet: Lutherus, Krysostomus, Athanastus, Eumenius j. m. s. Luthero eli Lutheri, Krysostomo, Athanasio, Eumenio j. n. e. Tämä on aina korwissani oudolle kuulunut.

Niinpä näkyy esim. herra Y.K. wiime wuotisen S:ttaren 40:n n:ron Lisälehdessä, kirjoittaessansa kiertolaistähdistä, niiden nimiä monella tawalla wäänteleeän, saaden Merkuriuksesta Merkurion, Wenuksesta Wenerin, Saturnuksesta Saturon j. n. e. (Mars on samassa kirjoituksessa tehty mieheksi, nimeltä Martti!)

Olen hakemallakin hakenut käsittääkseni syitä, miksi näin tehdään, mutta en ole wieläkään perille päässyt. Senwuoksi, ja koska uskon monen muunkin oleman samassa tiedottomuudessa, olen ruwennut tässä siitä julkisen kysymyksen nostamaan. Toiwoni on, että asian paremmin tuntiat julkaisisiwat syynsä ja perustuksensa yleisölle; muuten ei suinkaan moni Suomalainen rupea tyytämään niin oudolle sointuwiin nimi-päätteisiin wieraskielisissäkään nimissä, kuin edellä mainitut ”-ro”, ”-mo”, ”-sio”, ”-nio” j. m. s. owat.

Samati näkyi ”Sunnuntai- ja Pyhä-lehden” toimitus saaneen Ewaukeliumista ”Ewankelion”. Wältetään siis latinaista ”-um”-päätettakin.

Mutta silläköhän näitä waan kartetaan, että ne owat alkuansa latinaisia? Muuta wikaa en uskoisi heissä olewan, koska owat jo tulleet niin tutuiksi ja jokapäirväisiksi kielellemme ja mielellemme, niin ettemme niissä hawaitse mitään muukalaisuutta. Ja ilman sitä, eihän pääte ”-us” ole wieras suomenkielelle itseisissäkään nimiköissa. Esimerkiksi perisuomalaiset nimikko-sanat: rakkaus, rukous, mastaus, lupaus, tapaus j. m. s. On tosin kielessämme, joissakuissa kappaleiden nimissä päätteenä ”-io” esim. kallio, pallio, sammio j.m.s., mutta kuitenkin kuuluu sellainen oudommalle äsken osotetuissa nimissä. Eiköhän sointu ole eläwässä kielessä paremmin seurattawa kuin orjallinen, useimmittain jonkun, — puuttuwaisemman kielentuntonsa päälle perustettu, — itsetekemä sääntö?

Kuin Suomenkielemme toiwottaisiin wähitellen wakauntuwan, niin sen harhailtawista kohdista pitäisi pideltämän julkisia puheita ja keskustelemista, ja jokaisen, jolla on halu kieltä korjaella on yleisölle ilmoitettawa perustuksensa. Ei kieli ole itsepäisesti paranneltawa, eikä se kuitenkaan tottele kaikkia itsepäisiä korjauksia. Liikaa Suomisuutta se on, että kaikkia sanoja ja päätteitä, mikä waan tunnetaan olewan muukalais-kielistä tullutta, pois karsitaan, katsomatta toiselta puolelta, josko ne kuinka hywästi sopiwat yhteen omankielen soinnon ja sääntöjen kanssa, ja josko owat jo kokonansa juurtuneet eli — kiini kaswaneet kielehemme, jolloin on turhaa ja kokonansa tarpeetointa semmoinen wierominen. — Näin luulee ja samalla myös toiwoo muiden paremmin selittämän tässä puheeksi saamia seikkoja

Suomalainen Maamies.

Lähde: Suometar 26.6.1857