Minkälainen kanta
| Minkälainen kanta. (Kirj. Niku.) Kirjoittanut Niilo Kivinen |
Muutamia herrasperheitä ainoastaan oli pienessä N:n kaupungissa kansallismielisiä. Muu herrasväki oli ruotsinmielistä. Näiden joukossa oli useita nuoria herroja: insinöörejä, apteekkiherroja, konttoristeja, jotka kaikki olivat tunnokkaita miehiä. He pitivät henkistä vireyttä ruotsinmielisten kesken yllä, s. o. panivat toimeen joka kuukaus soareita, joiden ohjelmassa säännöllisesti oli: ensimmäisenä ohjelmana valssi, toisena polkka, kolmantena franseesi j. n. e. sekä viimeisenä kotiljongi.
Kansallismieliset olivat ainoastaan toistensa luona yhdessä ja tuumivat siellä yhdessä aina kuinka hekin saisivat toimeen yleisiä iltamia. Tuumittelun tuloksena oli aina se, ettei heidän toimeenpanemansa iltamat tule kannattamaan, jollei he niihin saa näytelmiä. Mutta niitä aikaansaadakseen oli kuitenkin heidän lukunsa liian vähäinen. Iltama hommat jäivät siis yhä siksensä.
Tulipa paikkakunnalle uusi kansakoulun-opettaja – ennestään oli täällä kansakoulussa ainoastaan opettajatar.
– Nyt kuitenkin saadaan aikaan edes pieniä näytelmiä, tuumivat suomimieliset. – Kansakoulun-opettaja on tietysti kansallismielinen.
Näytelmähankkeesta puhuivat he sitten opettajalle, joka ei omasta puoleltaan antanut juuri kieltävää eikä myöntävää vastausta – lausuihan vaan epäilyksiään näyttelijäkyvystään.
Tuli päättävä kokous. Sinne sai opettajakin kutsumuksen. Siellä tuumitettiin jo roolien jaosta – kappale oli jo ennen valittu –, mutta opettajaa vaan ei kuulunut. Viimein oli ilta siksi kulunut, ettei ollut toivomistakaan opettajan tulevan. Koko näytelmähomma raukesi siis sikseen.
– Vai semmoinen mies se olikin koko opettaja, lausui muuan rouva.
– Kuinka tämä on oikeastaan ymmärrettävä, tuumi eräs herra.
– Minä vaan en voi tätä käsittää, virkkoi toinen.
– Minua ei se mies ensikerran nähdessäni ollenkaan miellyttänyt, ja se käsitys, jonka minä jostakin ihmisestä ensi silmäyksessä saan, harvoin on väärä, selitti muuan rouva.
– Johan meidän olisi pitänyt arvata minkä arvoinen mies hän on; tietäähän sen minkälaisen sivistyksen seminaarissa saapi, tuumi toinen.
– Tulee sieltä seminaaristakin kunnon miehiä, vaikka ei siellä syvällisiä tietoja saakaan, vakuutti koulumaisteri. – Seminaarin syyksi ei tätä asiaa saa lykätä; mutta minä tahtoisin tietää minkälainen ”kanta” tällä opettajalla on.
– Minä näin hänen tänään niin ystävällisesti puhelevan insinööri Nygrénin kanssa, ehätti eräs rouva sanomaan.
– Vai niin, hän siis pyrkii ruotsikkojen ystävyyteen.
– Ja miksi hän meni asumaan liberalin taloon?
– Jos niin on, että hän ei ole kansallismielinen. – –
– Siitä ei ole enään epäilemistäkään, huudahti väliin muuan –
– Jos niin on, niin on hän halveksittava kolo mies, lausui koulumaisteri. Olla epäkansallinen ollessaan itse kansan lapsi ja rahvaan lasten opettaja – sitä ei voi anteeksi antaa.
– Minua hävettää että minä alensin itseni kutsumaan sellaista miestä tänne, lausui talon rouva.
– Ylenkatseella varmaan minä tulen täst’edes häntä kohtelemaan, säesti toinen.
– Luullakseni en minäkään enää tule olemaan missään tekemisessä hänen kanssaan, lisäsi edellinen.
– Erillään hän saapi pysyä meidänkin talosta – – ja meidän – lausuivat yksi ja toinen.
– Minä en usko, että hän tulee tällä paikkakunnalla menestymään, sanoi päättävästi eräs terävänenäinen rouva.
Hyvin ärtyneellä mielellä läksi kukin kotiansa.
– Tänk nu, huru dum en menniska kan vara! – – jag mor riktigt illa, då jag tänker på de’ der*), puheli mennessään eräs rouvas-ihminen toiselle.
– De’ va’ verkligm en skandal**) lisäsi toinen.
Terävänenäinen rouva toisella taholla suihki taas miehelleen:
– Sitten sinä Herman et ole mies, jos et voi saada häntä pois tältä paikkakunnalta; sinä kun kuulut kansakoulun johtokuntaan.
Tällä ajalla opettaja istui kotonaan, lämpiävän uunin edessä. Hän aikoi ensin lähteä kokouspaikkaan ja otti sitä varten paremmat vaatteensa esille.
– Tällaisellako kengällä sellaiseen herrasseuraan – aivan mahdotonta! Kanta on aivan läntällään! – puheli opettaja itsekseen, katsellen surkealla naamalla läntistynyttä kenkänsä kantaa. – Ne voivat kyllä pahaa siellä tykätä, mutta enhän minä miten tällaisella kengällä. Kunpa siellä olisi herroja ainoastaan! –– panevat vielä minut kenties näyttelemään, ja sitten saan ehkä joka ilta tällä läntsiä rouvien ja ryökkynöiden nenän edessä – – ei, kyllä minulta nyt sinne meneminen jää, sanokoot mitä hyvänsä, kenties eivät paljon välitäkään poissaolostani.
Hän istuutui tuolille uunin eteen kyynäsvarret polvilla ja katseli yhä kenkäänsä, tuumien itsekseen:
– Tahdoin huokealla saada kengät ja tuollaiset ne olivatkin! Näillä sitä täytyy kuitenkin läntystellä, kunnes palkkani saan nostaa. Velkaa sitä vaan minä en enää tee. Milloinka saanen pienellä palkallani entisenkään maksetuksi! – Jaa, jaa – huono kanta, huono kanta!
*) Ajatteles, kuin tuhma ihminen saattaa olla! Oikein minä voin pahoin tätä ajatellessani.
**) Sehän oli aivan häväistys.
Lähde: Viipurin Sanomat 8.5.1890.