Missä on kotoinen romaani- ja novelli-kirjallisuus löytävä aineensa?

Missä on kotoinen romaani- ja novelli-kirjallisuus löytävä aineensa? Kirjoittanut Pietari Hannikainen

Tämä kysymys ei ole helposti vastattu. Jo edellisessä lehdessä olemme virkkaneet muutaman sanan maamme seuruuselämän köyhyydestä. Kuitenkin on tämä oleva pian ainoa ala jolla romaani ja novelli voivat menestyä. Sitä työläämpi on siitä tavata ainetta romaanille ja novellille. Vaan luulemme kuitenki sen ei ihan mahdottomaksi. Onhan meillä toki omituinen korkia hallituksellinen laitos, ja omituiset koreammat virkamiehet ja ammatit. Pait sitä kansalliset harjoitukset; uusi herätetty parempi kansallisuuden tunto, joka alkaa olla koko kansan omaisuus. Pimiä, ja hämäräinen tieto muinos-historiastamme. Muutamia huvittavaisempia tietoja uudemmista aikakausista Suomalaisten kansallisessa elämässä. Rahvaan elämä, sen edut ja puutokset. Koko kansan tavat. Ruotsalaistuneen valistuksen ja suomalaisuuden keskuus. – Me luulemme että korkeimpain virkamiesten vastaiset sekä pereelliset vehkeet, asetetut kansallisten etuin rinnalle, antaisivat jokseenki rikkaan aineen romaanille. Suomenmaan tilaisuudessa on tälläisissä seuroissa usiasti koko maan onni eli onnettomuus kysymyksessä. Vähäinen pereellinen vehke, omanvoiton-pyytö, vallanhimo vaikuttavat näissä seuroissa usiasti suurimpia muutoksia koko kansakunnan asioissa. Tapain kuvauksia alaisempien virkamiesten ja rahvaan keskuuselämästä. Yhteisen seuruuselämän puutokset ja jalommat liikkeet, jotka jollain tavalla liikuttaavat kansallista elämää, eli missä paikoin ne koskeevat siihen. Novellille taas olisi merkilliset luonnot ja voimat, yhteiset hulluudet ja turhuudet, ilmoittautuessaan yksityisessä ihmisessä ja yksinäisissä seuroissa.

Vaan kun seuruuselämällä on näinki laaja aluus romaanille ja novellille, mikseivät nämä jo ole nautinneet tätä aluutta? Joku muu este on varmaan vielä edessä romaanin syntymiselle. Tämä on luultavasti haettava nuorison kasvatuksessa ja valistuksen tilaisuudessa yleiseen. Joka ei tunne kansallisia harjoituksia, ei voi mistä kirjoittaakaan. Maamme nuoriso on vasta nykyisimpinä vuosina kohdattu näiltä. Ja aivan vähäinen osa lienee vieläki niiltä oikein herätetty! mutta ne eivät vielä ole ehtineet synnyttää eikä kasvattaa yhtään suurempaa voimaa. Se tahtoo sanoa: uusi aika kotimaassamme ei ole vielä löytänyt kuvaajoitansa. Vanhemman toisen ajan kuvaajat kuvaileevat meille vielä hiljaisia, rauhallisia, yksinkertaisia, sieviä kuvauksiansa, jotka eivät tarkoita muuta kuin kaiken viattominta hetkellistä iloa ja naurua eli jotai hetkisesti murhetuttavaa tuntoa.

He vievät kuvatintansa harvoin muuane kun tanssisaleihin, tytön kainuun kammioon ja jonku vauhkon eli jonku salisankarin yksinäiseen asumaan ja sen harhateille. Meille ei jää siis muuta kuin toivo, tulevaisen ajan antavan meille miehiä jotka voivat kuvata meille elämää muuallaki ei vaan tanssisaleissa ja ilokokouksissa, jotka löytäävät armollista ainetta kuvauksillensa ammattihuoneissa ja harmaapäisen virkamiehen sekä vasta-alkavan onnen-ajajan kotona ja käytöksessä. Jotka töytäävät Mattilassa, Anttilassa, Mikkolassa j. s. muutaki huvittavaista, ei vaan nuoren sievän tytön yhtä sievin sulhonensa, taikka jonku kummitustarinan eli varkauden. Jotka näkeevät Pappilassa muutaki kuin papin tyttären ja sen salisankarillisen kosian. Jotka tekeevät miesten välillä muunki eroituksen kuin salisankarillisuuden ja ei salisankarillisuuden. Kuitenki epäilemme sen ajan koskaan tulevan isänmaamme ruotsalaiselle kirjallisuudelle. Sillä on luonnollinen esteensä. Ainoastaan suomalaiselle kirjallisudelle on tämä uusiaika toivottava. Sillä vasta Suomen kielen yhteisempi viljeleminen tekee kansallisen seuruuselämän siksi minä sen pitäisi olla. Vasta koko kansan yhtä köyttä vetäissä ilmoittavat kaikki kansassa löytyvät voimat.

Lähde: Kanava 20.10.1847.