Mittapuu
Ulkoasu
Mittapuu Kirjoittanut Otto Manninen |
- On kahdenlaiset meillä mittapuut:
- mill’ itse mittaamme, ja millä muut.
- On maassa tapa, johon taivutaan,
- on ääni, jonka tuntee tunnossaan,
- on kuiske, joka hiljaa, salaa soi,
- vaan kuka kumoon äänestää sen voi?
- Täss’ olen, kutsumasta kiittäen,
- mutt’ aatos kysyy: ansaitsetko sen?
- Mit’ ois sun tullut, kaiken teitkö myös?
- Niin hajanaista, vajanaist’ on työs.
- Ah, ettet alkaa voi sit’ uudestaan,
- sen kuinka toisin tehdä soisitkaan!
- Täss’ olen, mutt’ on monta mennyt pois,
- joill’ oikeampi paikka tässä ois,
- niin monta hengen miestä hehkuvaa
- ja miekan miestä, Suomen suojaajaa.
- Vain heidän työstään kukkii kaikki muu,
- tie Suomen korkenee ja kirkastuu.
- Lien ollut kynän mies, en kynnön mies.
- Mutt’ yksiin lähimain se käy kenties.
- Jos jonkun saa se työni ansion:
- se suomalaista työtä ollut on,
- se kaukosalon kansaa oppimaan
- pyys outoja ja omaa heimoaan.
- Työpäiväni jo päätymäss’ on pää.
- Niin paljon kesken, unelmaksi jää.
- Vain taru tuttu uudistorpparin.
- Mut tulee toinen, jaksaa jalommin.
- Ja kerran kenties syvä sydänmaa
- maan sydämenä voimaa uhkuaa.
Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.