Morsiaimelle

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Morsiaimelle.

Kirjoittanut Olli Wuorinen


Oi taivas, joka joskus Onnetarten
Suot käydä asunnoilla ihmisten!
Oi morsiain – kas sinuapa varten
Ne tänn’ on tulleet siivin liitäen!
Ne povessas nyt varmaan lymyilee,
Sen – vuoksi kasvos, huules hymyilee!
Ja sielun sulo-akkunoihin, silmiin,
Ne juhlallista ihanuutta luo,
Myös poskein ruusut vienosti tuo ilmiin,
Ett’ sydän onnenpisaroita juo;
Ja hyväin henkein seura riemukas
Kai kilvan tanssii myrtti-kruunussas.
Kuin kedon kukka nuori ootpa vainen,
Mi verhostansa vasta puhkeuu,
Mut lause kuuluu kolkko, oudonlainen:
Pois ruoho kuivuu, kukka lakastuu!
Hymyten kukka suukkons’ aukaisee,
Mut myrskyt joutuu, ne sen raukaisee.
Sun laitas sentään onpi toista aivan;
Sä säilyttää voit, mit’ ei kukka voi,
Sä säilyttää voit lempes – lahja taivaan,
Jok’ elon syksylläkin vihannoi;
Kun rinnan täyttää lempi, rakkaus,
Ain’ onnellakin siell’ on asumus.
Siis lemmenkukka alat’ tuoksuvaisna
Sun sydämessäs onnen tuottakoon!
Ja Herran armolähteet uhkuvaisna
Ne virvoitusta kyllin vuotakoon!
On täytettäväs ”vaimon kutsumus”,
Ja siihen sulle Herran siunaus!


Lähde: Wuorinen, Olli 1875: Sepitelmiä: runon-kokeita. Jyväskylä.