Morsian (Runeberg, 2)

Morsian. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Tu’, vieras, tässä lehdistö,

Sull’ hoivaa tarjoova,

Oi, ällös suotta häiritkö

Nyt illan rauhoa;

Se murheelle on herttainen,

Tääll’ valvoo sydän tuskainen.

Kas, tuolla kaljurannalla

Näät immen kelmekkään;

Hän, otsa käden suojassa,

Nyt istuu yksinään,

Hän vettä, maata katsastaa,

Ja poski lunta tavoittaa.

Oi, päivät, yöset ainiaan

Hän nähtiin niinkuin nyt;

Hän eilen istui aallollaan,

Siit’ ei oo siirtänyt,

Hän ennen itki kyynelen,

Vaan aika kuivas sen.

Kun ilta joutuu lauhkea,

Kun leyhkä uinahtaa,

Ja lahti peilin kaltaisna

Jo taivon kuvastaa,

Hän silmän tylsän laskeilee

Ja syvyytehen tuijailee.

Kun tuuli joskus havahtuu,

Ja lahti tummenee,

Ja peilin kalvo musertuu,

Ja varjo hämmenee,

Hän taivahasen katsahtaa,

Ei toivoa tok’ sieltä saa.

Hän tuolta kerta katseli

Myös vettä tuota päin,

Hän kiiltoansa seurasi,

Ku pyrki tänneppäin,

Vaan aalto kullan hautasi

Ja ruumiin kätki ijäksi.

Siis ällös, vieras, häiritkö

Nyt raukan rauhoa!

Tai silmää immen kääntäkö

Pois mieli-aallosta!

Se jäännös hällä ainoa

On muinaisesta riemusta!

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.