Morsian (von Schrowe)

Morsian Kirjoittanut Uno von Schrowe

Hän kangasta helskytellen

Nyt kutovi uutteraan,

Ja kultainen kihlasormus

Hänen kiiltävi sormessaan,

Ja niidet ne nousee, laskee

Ja sukkula suihkailee,

Jalat tanssivi polkusilla

Ja loimet ne lyhenee.

Vaan kalpeus poskipäillä

On kutoissa morsion,

Ja silmässä luonti, tuike

Niin outo ja kumma on.

Mut sukkula kiirein lentää

Ja neitonen myhäjää,

Ja kutrien kultalaineet

Ne harteilla läikkyää.

»Jo herkeä lapsi parka!

Mi kankaalla kiire on?

Jo toisehen kuuloitettiin

Sun kultasi uskoton.»

Vaan sanoja näitä äidin

Ei kuulevan neito näy,

Sen sormissa vinhemmästi

Vaan sukkula suihkain käy.

Niin kutovat viikon, kaksi

Ja kolmekin kohta on.

»Jo herkeä tyttö raukka,

Käy lapseni lepohon!

Sun uskoton kulta petti,

Ja huomenna häät on sen

Ja alttarin luona pappi

Hänet vihkivi toisehen.»

Jo lankevi illan varjot

Ja himmeä ehtii yö.

Kaikk’ käyvät jo leposalle,

Vaan neitoa estää työ.

Hän loppuhun kankaan saapi,

Sen puista jo irroittaa;

Läp’ yön puvun neuloo siitä,

Sen aamuhun valmiiks saa.

On aamu ja käy hääsaatto

Nyt kirkkohon verkalleen

Ja vieressä sulhon uljaan

Käy morsian kruunuineen.

Ja uhkea Herran huone

Luo tuntehet hartahat;

He saattoa johdatellen

Luo alttarin astuvat.

Vaan alttarin luona nainen

On kalvea, verho sen

On palttinakaapu, sormus

Sen sormessa kultainen.

Ja keltaiset kutrit liehuin

Luo sulhasen rientää hän:

»Et uskoton ollut sentään,

Oi armahin ystävän’!

Nää morsiusvaatteet vasta

Tän’ aamuna valmiiks sain –

Sun pettävän äiti luuli –

Mä luotin ja toivoin vain,

Sun valasi kalliit muistin –

Voi kuinka sä rikkoisit ne!

Ja tänne mä riensin – Kulta,

Nyt käymmehän vihille!»

Näin lausuen autuaasti

Miel-puoli nyt myhäjää,

Käs’vartehen sulhon tarttuu,

Luo alttarin lähentää.

Taas morsiussaatto kohta

Käy kirkosta palaten –

Kaks keskessä mielipuolta

Ja morsian murheinen.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.