Siirry sisältöön

Muinoisten Suomalaisten viisaudesta

Wikiaineistosta
Muinoisten Suomalaisten viisaudesta.

Kirjoittanut Kustaa Paturi


Seuraavaan lähetetyn kirjotuksen olemme tähän sioittaneet, näytteeksi mitä Suomalainen itse, tuntematta muiden kansain muinois-tarinoita, miettii Kalevala laulujen sisällyksestä. Luulemme sen ei kaipaavan huvittavaista muinostarinain tutkijille, liiaksiki kun selitys on niin lyhyt ja yksinkertainen ja meidän mielestä varsin luonnollinen. Lähettäjän nimi mahtaa myös lukioille olla ennestään tuttu, kirjasta ”Huvi lauluja Hämeestä.”

”Maamiehen Ystävän tämän vuoden n:sa 30:nessä luetaan aineella: ”Suomen kansan muinosesta elämästä,” jossa kauniisti selitetään kuinka hyvä Isä arveluttaa lapsiansa, ennen kun antaa tolkun asiasta, ja niin muutosten Suomalaistenkin ensin arvelleen hengellisistä asioista, ennen kun saivat Kristin opin valkeuden. Ja kuinka järki luopuva Pyhän Raamatun toteista, hairuu, eikä pääse tutkinnoitensa perille. Joka on tosi kyllä!

Mutta niin kuin P. Raamattukin antaa eri-ajattelioille tilaisuutta muodostuttaa uskonoppia omaan tapaansa esim. Kristinuskolaisissakin, niin myös muutosten Suomalaisten Runoissa, Lauluissa, Sananlaskuissa ja Tarinoissa j. n. e. (joissa heidän viisautensa käsitetään) näyttää sallivan luulotella, ettei heidän viisautensa saattannut olla paljasta järjen arvelua, vaan paremmin heidän hengellinen (sisällinen) luontonsa, joka tarkoittaa ehkä samoja totuuksia kun P. Raamattukin ja lienevätkin yksistä perin; mutta ajan kuluttua, kansat kauvan erillä olleet toinen toisistansa, ja ulko-muisti ainoa säilyttäjä, ovat muuttuneet kuvausten kaltaisiksi itse asiasta. – Nämät kuitenkin ovat vielä niin paljo yksimuotoisia, että pian monet paikat ikään kuin kuvailivat samaa asiaa, mitä P. Raamattu selvemmästi selittää.

Sivu mennen näiden erinäisiä yhteyksiä, kojemme selittää heidän ajatuksiansa (salattua tietoansa) alkuluonnosta, ja itse Jumaluuden persoonallisesta olennosta ja omaisuuksista. Jumaluuden olentoa luomisessa ja luonnon voimissa tahtoivat he hahmoilla yhdeksi hengeksi, joka kolmessa persoonassa toimitti luomistyön: henkee kuvasivat kotkalla ja ruumiillista (persoonallista) muotoo Väinämöisen, Ilmarisen ja Lemminkäisen nimillä. Kotka määrättömän pitkillä siivillänsä, joita ”toinen toivoa tapasi, toinen vettä viepraeli, lensi kaikki ilman suunnat” eli liikkui luonnon tyhjyydessä hakein asumasiaansa eli pesäänsä, jonka sai Väinämöisen polvelle ja johon muni munansa: niin kun yksi hengellinen mittaamatoin olento alotteli tekojansa ja ilmestytti aineen luonnon valmistukseen. Väinämöinen jonka polvelle kotka muni, ”tunsi polvensa palavaksi, vavautti polviansa” josta kotkan ”munat vierähti vetehen, karskahti meren karihin”, josta kukin paikka luonnossa sai osansa; viisaudellansa keksi, muiden keralla ja avulla valmisti, mitä tuli työksi, ja kanteleen soitolla ja laululla liikutti koko luonnon eli miellytti kaikki mitä oli meressä ja maassa: ikuisena viisautena jakoi luonnon tyhjyyteen näkyväiset aineet ja määräsi heidän piirinsä ja liikuntansa. Ilmarinen takoi Sammon ”pajassa ovettomassa, aivan ikkunattomassa”, jossa oli koko Pohjolan onni ja monta muuta kapinetta: s. o. ikuisena vaikuttavana ja taitavana voimana valmisti aineen täydelliseksi olennoksi. Lemminkäinen kaivoi eli kynti Sammon juuret maasta; jonka kappaleista meri ja maa sai kasvonsa, nosti miehet sotaan ja liikuntaan ja miellytti Neijet itseensä myöntymään: ikuisena väsymätöinä liikuntana tahi hengen herättäjänä, nosti merestä ja maasta kaikki esiin ja laski kuhunkin estämättömän edeskuttumuksen. Tätä toimitusta he vielä jakoivat vähin muittenkin palvelioillensa, eli käskyläisillensä, niin kuin muutonkin kussakin erikohdelmassa oli heillä virkansa, joita piti ensin puhutella (rukoilla, niin kuin väli miestä) ennen kun sai kaikkein haltiata lähestyä, jota he kuttuivat yhteisellä nimellä: ”Ukko Ylijumala, mies on vanha taivahinen.”

Koska Esi-isäimme meille kuultavassa viisaudessa näyttää olevan suuri arvo; mutta tieto hajanainen, niin olemme kokenut siitä korkiammasta, tavotella järjestystä eli lyhempää (suorempa) käsitystä. Kunnioitettavat lukiat tutkikaat kuinka se on onnistunut.

Kustav Paturi.


Lähde: Kanava 20.12.1845, 27.12.1845.