Muistojen muurit
Ulkoasu
Muistojen muurit Olavinlinnan 450-vuotisjuhlaan, 29. VII. 1925 Kirjoittanut Otto Manninen |
- Niin aikakaudet, vallat vaihtuu
- kuin aaltojansa virta vie.
- Pois kaikki heikko, halpa haihtuu;
- mi sorru ei, se suurta lie.
- Käy valtavammin vain se esiin,
- kun unhon yöhön uppoo muu,
- kuin tornit tumman virran vesiin
- se korkeana kuvastuu.
- Uutt’ elämää uus uhkuu aamu,
- mut ylhäisenä, yksinään
- tuo muinaisuuden muurihaamu
- sen keskelt’ yhä nostaa pään.
- Sen paadet haastaa sammalharmaat:
- näin taatot sulle suojelleet,
- laps Suomen, nää on rannat armaat.
- Näät isäin työn. – Mit’ itse teet?
- Mit’ itse teet, mi Suomen rantaa
- ei raasta, mutta rakentaa,
- mi turmat torjuu, turvan antaa,
- mi korkealle kohoaa?
- Kun vaihtuu vuosisatain sarjat,
- mi muun vankka muisto jää
- ja ilmi tuo kuin torninharjat:
- Näin suurta mahtoi aika tää?
- Näin uhmasi se vainon uhat,
- näin nosti suojamuurit maan,
- näin vapaan Suomen vuosituhat
- saa koota kultatoukojaan;
- näin kuvastella Suomen vesiin
- ne kunniakkaat muurit voi,
- ja Suomen kukkiviin ne kesiin
- näin kauneutta kukkuroi.
- Mit’ itse teet? Laill’ isäin vastaa:
- vakaasti vartioitse maas,
- laill’ isäin käytä muurilastaa,
- rakenna, liitä paateen paas.
- Ja valpas mieli, valmis miekka
- työn vartiossa vanhallaan!
- Ja kallio, ei hauras hiekka,
- on kanta, jolle muurataan.
- Rakenna, missä vainorajat
- maan rintaa vielä ratkovat,
- miss’ ahtaat, matalat on majat,
- majoissa mielet matalat,
- miss’ ontuu kahtahalle kansa,
- ei käy kuin suora Suomen mies,
- ja viettelevi viekas ansa
- ja viehättävi vieraan ies.
- Rakenna, ett’ ois ehyt kerta
- ja terve, suuri Suomen maa,
- ja kansa kaunis, maansa verta,
- todeksi untes Suomi saa!
- Saa armahaks se päivän alle,
- kuin sielus silmihin se nous,
- tee suurta, tähtää korkealle,
- kuin kultanuoltaan Savon jous!
- Rakenna, että muisto, maine
- näin työsi kerran seppelöis,
- ett’ ajan virran vinha laine
- sen ylle koht’ ei umpeen lois,
- vaan kauneuden holvikaan
- sun asuinmaas ett’ aatelois,
- suloinen että Suomen saari
- kuin helmi Pohjan otsall’ ois.
31. VII. 1925.
Lähde: Manninen, O. 1925: Virrantyven. WSOY, Porvoo.