Muistoni lintu

Muistoni lintu. Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen

Ken se liekin? Unteni hämy sen toi.

Lintu pienin? Kainona pyrki se luo,

Enkö tuntis! Tuttu kun ääni taas soi,

     lintuni laulu.

Kas! Se onkin muisto jo mulle kallis,

hellä, – hellin? Kerta se – niin ah silloin

riipi rinnan, raasteli – – mut et salli,

     lauluja noita?

Ei siis! Kätken lintuni työt jo tuhmat,

Pieni värjyt? Poskeni sulle painan.

Suuta hellin. Vaikeni vaivat summat

     lintuni töistä.

Ilta hetket antavi armaat, kas! Oi!

Tuolla puiston kuutamo hehkuu, uhkuu,

tenhovälkkein kiitävi virta, soivat

     sirkkojen viulut.

Lintu, lintuin, leikimme kerran ennen

puiston yössä, huumaava tuoksu leyhyi

ruusuvöistä, uinuimme rinta rinnoin

     nuorinta hurmaa.

Sentään, pienin, luule en minä huollen

että hetket yöhyen vielä silloin

riemu korkein ollut ois. – Sydän kuollen

     eroa itki.

Muita teitä kohtalo johti. Kumman

ihmemaailman tuntea sain ma, uuden.

Meidät, lemmen, puiston ja surun nuoren

     unohti aika.

Mutta kiitos, lintuni, aina sulle!

Suita sai mun eloni ensi hurman,

annoit ensi lempeni laulut mulle,

     kaunista kylvit.

Muisto vanhin. Unteni hämy sen toi.

Lintu leikin! Hellänä pyrki se luo.

Ällös värjy! Siunaus suurin nyt soi

     lemmestä lasten.

Lähde: Pennanen, Ain’Eliisabeth 1907: Tschandalan vanki. Otava, Helsinki.