Mullan koru

Mullan koru Kirjoittanut Kaarlo Sarkia

Maan tomuun kerran suli

syyspäivän kirkkaus.

Siit’, armahani, tuli

sun hiustes kimallus.

Veen himmeyteen pisar

sai tulta pilvien.

Loit auki, armas sisar,

sa silmäs iloisen.

Sun viivaan ihos keräs

yö tuoksust’ argervon.

Suus nuori kukka heräs

kuin kukka unikon.

Niin kautta sieraimesi

soi ääni Väkevän,

ja nuoret jäsenesi

sai nuoren elämän.

Nyt kantaa mullan povi

sua, armas, korunaan.

Oot Kauneuteen ovi

ja Suureen Olevaan.

Lähde: Sarkia, Kaarlo 1929: Kahlittu: runoja. WSOY, Porvoo.