Mun lapseni, lasna ollen

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mun lapseni, lasna ollen.

Kirjoittanut Heinrich Heine


Mun lapseni, lasna ollen
Ol’ iloa meilläkin;
Me ryömimme kanakoppiin
Ja lymyimme olkihin.
Me kotkimme kuin kanat,
Ja ken kävi ohitsen –
”Kyykerikyy!” se luuli
Kukon laulannaksi sen.
Kaikk’ arkut kartanolla
Ne tapetseerattiin,
Niiss’ asuimme me kahden,
Ja perhett’ oltiin niin.
Kun kylän vanha kissa
Tul’ usein vieraisin,
Se lyykyä, kumarrusta
Sai meiltä kyliinkin.
Ja kohteliaat me oltiin
Ja lausehin likeiset;
Moni vanha kissa jälkeen
Sai meiltä ne lausehet.
Kuin aika-ihmiset, usein
Myös haastoimme vierettäin,
Valiteltihin, kuinka kaikki
Nyt kääntyvi nurinpäin.
Kuink’ usko ja rakkaus ovat
Jo mailman jättäneet,
Ja kuinka on kahvi niin kallis,
Ja rahat niin harvenneet. –
Poiss’ on nyt lastenleikit,
Kaikk’ ohitse vyörivi näin –
Raha, aika, mailma, rakkaus
Ja usko lempiväin.


Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.