Mun vuodenaikani ei ole syys

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mun vuodenaikani ei ole syys.

Kirjoittanut Kasimir Leino
Runo on ilmestynyt myös kokoelmassa Ristiaallokkoa (1890)


Sä ehtootaivoa ihailet
Sen ruskoa, kultaisuutta
Ja kylläykään sinä tuohon et,
On aina se sulle – uutta.
Ja lempi-aikasi sun on syys,
Min vuoksi, et sinä tiedä.
Ja hauskin, väität, on menneisyys,
Et nykyisyyttä sä siedä.
Tuon muinaisaikasi ehtoisan
Kuvituksesi voimalla kultaat
Ja aatteet tään nykymaailman
Vain hautahan kylmään multaat.
Trubaduurein lauluja laulellen
Unelmissas näät ritareita,
Elät seurassa henkien menneiden,
Jumalaskin lie joku – seita.
Tää aik’ ei mun ole aikani myös,
On veltto, voimattuutta,
Mutta tuolla jo tuikkaa tähtiä yöss’
Ne tietävät aamua uutta.
Mua miellytä ei tää nykyisyys
Eik’ muinais-aikojen taika,
Mun vuoden aikani ei ole syys,
Vaan tou’on ja toivojen aika.
Kevät raitis vuoden aikani on,
Vain sillä on voimaa luoda,
Säde yksin nousevan auringon
Voi huomenen uuden tuoda.
Siks nykyisyys sua siedän vaan,
Ett’ toivon toukoa sulta,
Mut koito en nää sun toukoakaan,
Mun peittävi silloin multa.

Kasimir Leino.
Pariisissa 20/3 90.


Lähde: Päivälehti 3.4.1890.