Musa lapidaris
Ulkoasu
Musa lapidaris. Kirjoittanut Otto Manninen |
- Halu haaveen, leikkien lento
- levon-saamaton,
- käsi, katse kiehtovan hento,
- veri Vellamon.
- Sinitiell’ ilo huomenen huiluin,
- kisa kimmel-sees,
- yli kuuntelevain salakuiluin,
- yhä eespäin, ees!
- Voi uneksijaa, sini-ilveen
- joka uskoi sen,
- joka leikkiin Vellamon viiveen
- tuli turvaten.
- Sill’ aarteita aalto janoo
- sini-aarnioon,
- alas tähdet, auringot anoo
- kera karkeloon.
- Alas nuoret, syttyvät noutaa
- sydän-maailmat:
- sydänsoihtujen riemussa soutaa
- kisat kiehtovat.
- Vaan sen, kehen virva syöpyy
- kihar-kelta tuo,
- sydän sairas, sammunut yöpyy
- levän vievän luo.
- Lelu särkynyt leikin kesken,
- suruss’ impi veen!
- Halu silloin on leikin lesken
- teon telmeeseen.
- Tuless’ äärimmän tyrsky-renkaan,
- joka tyynt’ ei saa,
- johon eest’ ei auterinenkaan
- näy enää maa,
- kivet uurtaa untensa muotoon
- sydän-uhma sen:
- kisa niit’ ei saa verenvuotoon
- kevätvirvainen.
- Kiviveistokseen tarun tahtoo,
- mikä kestä ei,
- sinikuplina pois mi vahtoo,
- veren vaikka vei.
Lähde: Manninen, O. 1910: Säkeitä: toinen sarja. WSOY, Porvoo.