Mustalainen (Kramsu)

Mustalainen Kirjoittanut Kaarlo Kramsu

Yksin kulku kolkoks käy. Terve matkamiesi!

Mustalaisen seura suo hupaa kukatiesi.

Kulkenut oon iloiten

Halki maitten useitten.

Koti kaikkialla

Mull’ on taivasalla.

Kysyt, enkö kaivannut koskaan kotimaata?

Mitä sillä tekisin, arvata en saata.

Luona kansain kaikkien

Ilon löytää iloinen.

Näin jo maata monta,

Mut en riemutonta.

”Mik’ on minun uskontoin?” Tahdotko sen kuulla?

Tuta riemu rinnassain, laulaa sitä suulla.

Elämämme meille on

Suotu vuoksi nautinnon.

Sen, ken sit’ ei nauti,

Tappakohon tauti.

Sanot, että maailma oma onpi Tuonen,

Että elo loppuupi. Kernaasti sen suonen.

Kuka täällä viitsiskään

Elää, elää yhtenään?

Uupuu vihdoin henki

Keskell’ ilojenki.

”Mutta jälkeen kuoleman?” Kukapa sen tietää?

Tuskin tutkimistakaan asia tuo sietää.

Kuihtuu kukka, kaatuu puu,

Linnun laulu lakastuu:

Niin käy elävitten.

Mitä tulee sitten?

”Oonko tuskaa tuntenut?” Turhanpäiväisillä

Älä mua rasita enää kyselmillä.

Sulaa suru suurinkin,

Kuivaa kyynel kuuminkin.

Omat huoles kanna,

Iloita mun anna.

Lähde: Kramsu, Kaarlo 1887: Runoelmia. Werner Söderström, Porvoo.