Mut kun hän tulee
| Mut kun hän tulee. Kirjoittanut Irene Mendelin |
- Voi miks’ ei, miks’ ei kantelo nyt kaiu,
- Kuin kaikui kannel suuren soittajan?
- Miks’ kieliltään ei tenhosävel rahi
- kirkastain hyvän, kauniin, oikean?
- Sydämmen sorrettua oikeutta,
- Elämän ihaninta auvoa,
- Ikuista, pyhää, suurta rakkautta
- Sen helkkyis soitto kauvas kaikuva.
- Sen helkkyis soitto, ett’ei tahraan, multaan
- Sais kenkään painaa kuvaa Jumalan,
- Ei myydä turhuuteen, ei kuoreen, kultaan
- Sais aartehia hengen rikkahan.
- Sen helkkyis soitto tenhoin ihmismieltä,
- Pyhästi nuoria se innostais,
- Ikuisten valtain kuolotonta kieltä
- Ne sydämmessään silloin kuulla sais.
- Ja pois ne haihtuis halvat harrastukset,
- Pois riennot itsekkäät ja matalat,
- Ja silloin suuret syntyis ajatukset
- Ja hyvään suuntaantuisi toiminnat.
- ***
- Näin ihmekannel
- Jos helkkyin soisi
- Niin olot oudot ne uudistuis.
- Ja aineen orjat,
- Nuo kehnot, kurjat
- Ne vapautuisi ja jalostuis.
- Ja ihmishenki
- Se tuntis riemuin,
- Ett’ ompi osa se Jumalaa,
- Ja ymmärtäisi:
- On suuri synti,
- Kun sitä lokahan painaltaa.
- Ja pyhä silloin
- Ja kallis oisi
- Sydämmen sorrettu oikeus.
- Ja ihmislapsi
- Ois auvoisampi,
- Jalompi hällä ois vapaus.
Lähde: Mendelin, Irene 1899: Koivikossa. II. Wesanderin kirjakauppa, Tampere.