Muutama sana merimiesten karkaamisesta

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Muutama sana merimiesten karkaamisesta.

Kirjoittanut nimimerkki P. K.
P. K.: Muutama sana merimiesten karkaamisesta. Tapio, 8.3.1862, nro 10, s. 2–3. Lehden verkkoversio.



Muutama sana merimiesten karkaamisesta.

Valio-kysymysten 52 pykälän n) osastossa (momentissa) on valiokunnalle tutkittavaksi esitelty: Laiva-palveluksesta karkaavista merimiehistä, syistä siihen kaavista ja keinoista, miten se saataisiin estetyksi. Syyksi arvellaan siinä se, että merimies-huoneet ovat huolettomat, eivätkä pidä tarpeellista lukua siitä, miten rehellisiä ja luotettavia ne miehet ovat, jotka merimiehiksi otetaan — ja parannuskeinoksi se, että merimieshuoneet etunenässä velvoitettaisiin palkitsemaan sekä ruunulle että laivan omistajille ne vahingot ja kustannukset, joiden maksamiseen syypäällä itsellänsä ei ole varaa, eli joita tältä karanneelta ei periä voida; sitten saisi sama merimies-huone hakea palkintoa ei ainoastaan itseltänsä rikoksen-alaiselta ja hänen omaisuudestansa, vaan myös, jos ei sitä häneltä eli hänen omaisuudestansa saataisi, kotiin palaavain miesten palkasta — niinkuin muu velka takausmieheltä; jolla tavoin syytöinki tehdään syylliseksi. Tarkoitus näyttää olevan niinkuin laivain isännissä ja päälliköissä ei syytä oliskaan, kosk’ei heidän puoleltansa mitään parannusta vaaditakaan. Karkaamisen syy olisi haettava yksistään merimies-huonetten huolettomuudessa ja merimiesten epärehellisyydessä ja huonossa käytöksessä, jonkatähden heille pitäisi lisättämän kuormaa kuorman päälle, ja palkkansa menettämisen uhalla pakoittaa heitä polisi ja vartiomiehiksi toinen toisensa yli. Tämän kautta luullaan estävänsä usein tapahtuvia karkaamisia; vaan asia ei ole sillä autettu: sillä tavoin tehdään se paljon pahemmaksi ja tapahtua voipi, että kaikki laivaväki karkaa pois, eli että muita törkeitä ja kauhistavaisia rikoksia rupeaa tapahtumaan.

Ei, syy on paljon syvempi ja monipuolisempi, niinkuin sananlaskussa sanotaan ”syy on molemmissa: veitsessä sekä vuoliassa”. Se joka vähänki tuntee Suomen laivoissa olevain merimiesten tilaa, millinen se useimmissa laivoissa on ja miten heitä kohdellaan ja heidän kanssansa menetellään, sekä isäntäin että päälliköiden (kipparein) puolelta, se ei ihmettele sitä, että merimiehet karkaavat, vaan sitä, että pysyvät laivoissa ja kärsivät niin paljon: niinkuin huonoa ruokkoa, ylellistä työntekoa ja kaiken lisäksi sen ylimielisen ylpiään päällikön järjetöintä tylyyttä ja kovuutta, joka ei kohtele heitä niinkuin ihmisiä, vaan niinkuin järjettömiä luontokappaleita vihalla, kiukulla, sadatuksilla, kirouksilla ja usein viattomalla lyömisellä, niin että syystä kyllä on sananparreksi tullut: merimies ja hollihevoinen ovat yhdenlaisessa tilaisuudessa. Samoin kuin hollihevoisella ei ole mitään valittamista ajajansa tylyyden ja kovan käytöksen yli, samoin ei merimiehenkään valitukset minnekkään kuulu. Kuin laiva tulee kotia, niin päällikkö tuopi väkensä tavallisuuden mukaan merimies-huoneesen, jossa kysytään jos on päälliköllä miesten yli eli miehillä päällikköä vastaan mitään valittamista. Päällikön valitus miehiä vastaan otetaan kyllä varteen ja tutkinnon alle; vaan jos miehillä on päällikköä vastaan muistuttamista, niin se käsketään sopimaan eikä oteta tutkintoon. Samate ei tule isäntäin kohta ollenkaan kysymykseen, jos laivassa on pidetty kuinkaki huonoa ja pilautunutta ruokaa, elikkä jos miesten karkaamiseen on ollut syyuä juuri isäntäin tahi heidän päällikköin nurjuus ja väärä kohteleminen. Sitä vastoin tapahtuu aina, että jos se karannut merimies jonkun ajan perästä kotiin palajaa, niin se langetetaan rikoksen alaiseksi sillä perustuksella, kuin laivan päällikkö on jo ennen asian edesantanut. Tällä raukalla ei ole mitään puollustusta ja turvaa laissa, vaan saapi kärsiä rangaistuksen, vaikka karkaamiseen olisi ollut syynä ainoastaan oman henkensä varjelemiseu pyyntö, (jos ei olisi sitä tehnyt, niin olisi menettänyt henkensä tahi vähintäänki terveytensä monivuotista kiusaa ja kurjuutta nähdessään,) ja vaikka hänen tähden päälliseksi useinki on täytynyt jättää rakastetun isänmaansa, vaimonsa ja lapsensa.

Merimiesten karkaamiseen on vielä seki syynä, että maamme laivoihin otetaan miehet melkein kuin petoksella: laivan ei sanota viipyvän reissulla kuin muutamia kuukausia eli jonkun vuoden, vaan usein viipyy se kuitenki kolme, neljä ja välistä useimpiaki vuosia, eikä miehiä päästetä kotiinsa tulemaan ennenkuin laivan myötä, eli jos heitä joskus onkin ulkomaan haminoista päästetty, niin on tapahtunut riidan kautta ja merimiesten omalla kulungilla. Vähempiin sivusyiden sekaan on luettava sekin, että isompiinki laivoihin ei oteta kuin kolme eli neljä oppinutta miestä, mutta sen siaan useimpia ensi reissun miehiä, jotka tavallisesti ovat keskenkasvuisia ja siis vähä voimasia ja muuten taitamattomia työssään, niin että tottuneille miehille on työtä enemmän kuin voivat täyttääkkään, varsinki kuin hamina (satama) paikoissa usein kyllä ylen kuumassa ilma-alassa, laivat omin miehin suurella kiiruudella sekä lossataan että lastataan, jos suinki vähänki mahdollinen on. Lukiamme tutkittavaksi jätämme senki seikan, jos ei pää-asialliseksi syyksi merimiesten karkaamiseen ole seki luettava, että laitavat väkensä. Päällikkö on monasti semmoinen, ettei itse viljele Jumalan sanaa koko reissukautena, eikä salli miestenkään sitä viljelevän; josta kasvava väki paatuu julki jumalattomaksi, häpiäksi kristityille ja pahennukseksi eri-uskosille. Mitäs muuta voisikaan seurata, kuin ei laivan päälliköltä, jonka tulisi olla esimerkkinä muilleki hartauden harjoituksissa ja Jumalan sanan tutkimisessa, kuulla muuta, kuin kirous- ja kiukku-sanoja ja nähdä muuta kuin synnillistä ja jumalatointa käytöstä ja kohtelemista? Semmoista ovat neki niinkutsutut ”pyhä-sakot”. Joku arvellee: mitkäs sakot ne ovat? Ne ovat laivan päälliköltä päällepantuja tarpeettomia pakko-töitä juhla- ja sunnuntaipäivinä hamina-paikoissa, joilla on jo viikolla uhattu; jos miehet silloin sattuvat sanomaan: ”nyt on Suomessa pyhä”, niin päällikkö tekee siitä pilkkaa ja on kummastelevinaan: ”vai on nyt pyhä!?” Onko tämä kristillisesti käytetty esimiehiltä, joille Jumalalta on uskottu päällikön virka? Arvaa sen, miksi orjuudeksi se tulee olialle, olla monta vuotta tällaisessa kaikin puolin orjuutetussa tilassa. Näistä syistä moni kyllästyy ja kuin saapi tilaisuutta, niin karkaa pois, kuin ei jaksa kärsiä, seuraispa sitten mitä tahansa: hän eroaa itkusilmin ja surullisella mielellä isänmaasta, ystävistä, vaimosta, lapsista ja kaikesta mitä hänelle rakkainta on. Näistä edellämainituista syistä olisi sangen tarpeellinen, että niin hyvin valiokunta, kuin myös yleisö ottaisi tämän tärkeän asian arvostellaksensa ja tarkan tutkinnon alle, että kipeät kohdat tulisi paratuiksi, eikä pahetuiksi. Valio-kysymyksessä esitetyllä tavalla se pahenee, ja merimiesten surkia tila tulee vielä surkiammaksi sekä karkaamiset enenevät että heidän palkkansa tulevat entistä kalliimmaksi.

Sopiviksi parannuskeinoiksi luulisin seuraavaiset: Ensiksi, että laivain isännät laittaisivat niin, että merimiehillä olisi pahentumatoin, terveellinen ja kuumempiinki ilma-aloihin sopiva ruoka. Toiseksi, että laivain päällikköin itsevaltainen ja ylen kova kohteleminen vähennettäisiin ja rajoitettaisiin, ja että laivassa pidettäisiin kaksi päivä-kirjaa, joihin päivän tapaukset ylöskirjoitettaisiin; yksi perässä laivan päälliköltä ja toinen keulassa miehiltä, jotka kirjat reisusta kotiin tultua merimies-huoneelta eli siltä oikeudelta, mikä kussakin kaupungissa nämä asiat tutkii, tarkasti tutkittaisiin ja valitukset molemmin puolin varteen otettaisiin. Kolmanneksi, että miehiä siitä ajasta, kuin pestatessa on sovittu, ei yli määrän reissussa pidettäkö, vaan jos laiva tulee reissussa pitemmältä viipymään, niin sopikoon päällikkö miesten kanssa uudestansa, jos he tahtovat vielä edespäin palveluksessa olla, vaan älköön heitä väkisin pakottako; jos eivät sovi, niin lähettäköön päällikkö laivan omistajan kustannuksella miehet kotia. Neljänneksi: että laivan päällikkö kehoittaisi miehiänsä Jumalan pelkoon, rukouksiin sanan harjoitukseen, eikä heitä pyhä sakoilla kiusaisi ja muuten turmeleisi.

Tämän surullisen kuvauksen merimiesten valitettavasta tilaisuudesta olen minä yleisön silmäin eteen edestuonut, ei omasta kokemuksesta, koska en ole merimiehenä ollut, en meren aaltoja, vaan pellon sarkoja kyntänyt. Näin olen puhunut niiden monien valitusten ja surullisten tapausten johdosta, joita olen niin monelta merimieheltä kuullut, niin etten ollenkaan asian totuudesta epäile. En kuitenkaan ole sitä tehnyt solvaisten ja häväisten kaikkia laivain kunnioitettavia isäntiä ja päälliköitä; löytyy heissäkin kaiken kiitoksen ja kunnian ansaitsevia, ihmis rakkaita, kristillisiä ja Jumalaa pelkääväisiä miehiä, jotka meri-miehiänsä kohtelevat niin kuin ihmisiä ja kanssaveliänsä Kristuksessa. Oman voiton pyyntöä,liiallista kovuutta ja pahasta esimerkistä seuraavata jumalattomuutta, joista merimiestenki karkaamiset seuraavat, olen tahtonut tämän pahan poistamiseksi yleisölle ilmoittaa ja tutkittatavaksi jättää.

Merimiehiä puhutellut,
P. K.