Muuttolintuja
Ulkoasu
Muuttolintuja Kirjoittanut Otto Manninen |
- Rakasten ajatusten saatto
- ket’ ympäröi, ei yksin lie:
- Päin maata talvetonta taatto
- nyt matkaa, meiltä viestin vie.
- Näin virkkaa viestin auringolle:
- »Jo Suomen jäille tultas tuo.
- Sa paljon paista Anterolle
- ja Suleville lämpös suo!»
- Ja aurinko näin vastaa: »Varmaan
- palajan sinne paistamaan.
- Vaan miete oman hetkes harmaan
- mist’ etsii päivänpaistettaan.
- Kun ikävyys sun kimppuus hiipi,
- mi elähti sun sydämees
- kuin liverrys, kuin leivon siipi,
- kuin tähti päälle taipalees.
- Kun saartaa vieraat äänenparret,
- päin kärkkyy palkkakädet vaan,
- miss’ ojennetut käsivarret
- sua vartoo: terve tulemaan!
- Sa lämmön etsiintäänkö lähdet? –
- Se seuraa, vaikka lähdet pois.
- Jos sulle sielt’ ei tuikkais tähdet,
- ei aurinko sua auttaa vois.
- Siks siivet kaipaustas kantaa,
- siks sielus aatos sinne vie,
- kuin säätty kohti synnyinrantaa
- on muuttolinnun kevättie.»
Lähde: Manninen, O. 1951: Muistojen tie: valikoima jälkeenjääneitä runoja. Toimittanut ja selityksin varustanut Pentti Lyly. WSOY, Porvoo.