Myös rikas

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
VI [Myös rikas]

Kirjoittanut Kaarlo Sarkia


Myös rikas kultatuolissaan
peloissaan huokaa, huolissaan,
ja yöllä yllä untuvain
ei unta saa, kun tuntu vain
tuo, ettei kulta ruostu,
ei nukuttamaan suostu.
Jää mietittyään miettimään,
kuink’ kultaa kooten vietti tään
elonsa – palaa pohtimaan,
kuink’ kulta kiikkui, hohtikaan,
tie vajoaa vain kohti maan
syvyyttä, ei sen suuntaa
voi kultavuoret muuntaa.
Hän juhlii kera ystäväin,
ja maljain kimmellystä päin
ojentuu kädet, välissään
on herkkuvadit – nälissään,
janoissaan sielut huokaa,
ei niille riitä ruokaa.
On kulta kehno auttamaan,
kun rutto riehuu kautta maan,
ei säiky seinää upeaa,
vaan rikkaaseenkin rupeaa –
ei kulta silloin auta,
parempi ei kuin rauta.
Ei päästä kulta pahasta,
ei apua nyt rahasta.
Ei poistu polte nahasta,
ei selästä, ei säärestä.
»Pian raha-arkun äärestä»
– hän miettii – »missä istun,
käyn itse sisään kistun.»
Kun karvaaksi käy makea,
saa palat parhaat hakea,
niin vetelä kuin sakea
kuvottaa kitalakea.
Kun ruokahalu puuttuu,
petuksi piiraat muuttuu.
On rikkaallakin huolensa.
Ken aina piti puolensa,
sen pettää omat suolensa.
Ei käyttäin nälän pakkoa
voi päättää vatsan lakkoa,
ei vankilaa, ei sakkoa
tää niskuri myös pelkää,
vain painuu vasten selkää.
Ja lepo höyhensijankin
voi pettää hänet piankin.
Käy niinkin, että rahansa
hän antais, mitä tahansa,
jos helpottais ees hiukan
tää ote pihdin piukan.
Myös rikas istuu linnassaan
vain murhe musta rinnassaan.
Käy tuoni velkaa vaatimaan,
tileistä selvän laatimaan.
Ei taivaan neuvot, saati maan,
nyt auta, pysy hinnassaan
ei keltaistakaan kulta,
on vain kuin tuhka, multa.


Lähde: Sarkia, Kaarlo 1943: Kohtalon vaaka: runoja. WSOY, Porvoo.