Näin unta: taatto taivahan
| Näin unta: taatto taivahan. Kirjoittanut Heinrich Heine |
- Näin unta: taatto taivahan
- Mun istuimelleen liittää,
- Ja ympärilläin enkelit
- Mun värssyjäni kiittää.
- Ma makeisia maistelen
- Ja suurta olutsarkkaa,
- Jost’ usein paavin maljan juon;
- Ei maksa tuo niin markkaa.
- Mut ikävät mun hyvin on,
- Ma soisin olla maassa;
- Jos en ois taivaan valtias,
- Niin oisin hornan haassa.
- ”Sa pitkä enkel Gabriel
- Voit maahan siivin soutaa,
- Mun kalliin Walter ystäväin
- Saat kohta tänne noutaa.
- ”Hänt’ älä etsi luennoilt’,
- Vaan viinibodegasta;
- Äl’ etsi emäkirkoista,
- Vaan kappelista vasta.”
- Niin enkel itsens’ sonnustaa
- Ja lentää läpi luoman,
- Ja löydettyään ystävän
- Tuop’ ylös rakkaan kuoman.
- ”Niin, kuoma, taivaan valtias
- Ma olen ynnä maankin!
- Sit’ olen aina saarnannut,
- Ett’ oivan viran saankin.
- ”Ja ihmetöitä yhtenään
- Saan maalimalle luoda!
- Voin huvikses nyt tuommoisen
- Pääkaupungille suoda.
- ”Kaikk’ katukivet järkiään
- Nyt pitää halki entää
- Ja osteri, niin raikas, suur,
- Jok’ ainoasta lentää;
- ”Sitruunanneste tuoksuinen
- Kuin kaste maata peittää
- Ja sade katukuoppihin
- Vain Rheininviinaa heittää.”
- Pääkaupunki nyt riemuitsee
- Ja syömingeihin rientää;
- Senaatinherrat ränneistä
- Jo lakkii viinilientä.
- Ja runoniekat nektariin
- On moiseen melkein kuolla!
- Ja luutnantit ja vänrikit
- Kaikk’ alkaa teitä nuolla.
- Nuo luutnantit ja vänrikit
- On miestä sukkelinta,
- He tuumivat: ties, koska taas
- Näin halp’ on viinin hinta.
Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.