Näkki-laulu

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Näkki-laulu.
(Lauletaan kuin: Djupt i hafret, på etc.)
Kirjoittanut anonyymi


Meren syvyydess’ kulta-paasillansa
     Näkki salissaan lepeää:
Öisen immet panee paulojansa
     Yli metsää ja mäkiä;
Ilta kaunis ompi juhla-puvussaan,
Ei kuulu mitäkään, ja hiljaisuus se vaan
     Silloin hallitsee seutua,
Kuin Ahti lähtee kulta-linnasta.
Aallottaret häntä hiljallensa
     Tuuvittelevat itsekseen;
Ääni kanteleen kuuluu suruselta,
     Tahtoo aalloissa kuollakseen.
Vaikka silmäileepi ylös taivaaseen,
Tähdet ei ilmaise lemmettärelleen,
     Kuu vaan valaisee ilmoa,
Surulla Näkki soittaa kannelta.
Ah, missä olet, kirkkahainpi tähti
     Illan hiljaisuudessa?
Sä, kuin ennen, minun paras impi,
     Olit kultani meressä,
Ja sydämmeni paloi aina hellästi,
Hiivi sulo lempi silloin ojosti
     Vastaan sydäntä virrassa,
Ja kannel ääneti oil aalloissa.
Mutta sinä, valo kaunokainen
     Loistat aina ylhäällä;
Kanteleineen, laulaa yksinäinen:
     Kuvas’, nimes’ on jälellä.
Mutta kerran, kaikki kun on nousenut,
Varustetut voimat; sinä – menehyt;
     Sitte jälleen mä aalloilla,
Maailmoille uusill’ soitan kannelta.
Niin se suruinen. Mutta taivahalla
     Kaunihisti kuu hymyilee.
Aina näkee kuin kulta-rannikolla
     Kyyneleensä se kiiltelee,
Ja sulon ystävänsä näkee meressä,
Aalto kuvaileepi lemmettärensä,
     Ja Näkin kuullaanki aalloillaan
Iloisna soittelevan kanneltaan.
Öisen immet, tähdet kaunokaiset
     Leikitselevät illoilla,
Äänet kanteleen, kuuluu sulavaiset
     Kukkuloilla ja rannoilla;
Kuin päivän aamurusko koittaa idästä,
Tamma valo silloin näkyy tähdestä,
     Jäähyväiset se heitää vaan,
Ja kantele ei kuulu ollenkaan.

A. T–nen.


Lähde: Päivätär 22.10.1864.