Naisille (Forsman)
| Naisille. (Jumaluus-opin tohtoreita seppelöittäessä Helsingissä 1857.) Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg |
- Kun nuorukainen Teitä tervehtii,
- Otsalla seppel, silmist’ into loistaa,
- Hän kaunokasvojanne ihmeksii
- Ja kukkaa kiittelee! me kiittelemme toista.
- Myös meitä kevään loiste miellyttää,
- Vaan tuo, mi kevään mentyäkin vielä jää.
- Enemmin nähneet oomme me kuin hän;
- Ah! aian annit vaihtuvat kuin tuuli.
- Kas, niityn kukka kuihtuu kiiltäissään,
- Ei toisin kukan käy min poski luo ja huuli.
- Ken tuot’ ei lempis, kun se rusottaa?
- Vaan päivä saapuu, jolloin ruusut katoaa.
- Yks kukka meidän suosimamme on,
- Maht’yrtti riemun, tuskan kuohuksissa.
- Se lempi on. Tuo kaino, loistoton,
- Se kasvaa tyynnä Teidän lämpösydämissä.
- Miss’ auttaa voi se, esiin vilkahtaa,
- Vakaana hellä on ja vahva heikkona.
- Kaikki ilo hoiva kehdost’ tuonelaan,
- Nuo vuodet mennehet ja tulo-aika,
- Kaikk’ itku, min se kuivi tuoksullaan,
- Käskeepi kiittämään tuon kukan tenhotaikaa.
- Se ikuisuuden siemenestä on,
- Sit’ älkää täällä heittäkö vaan kuolohon!
Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.