Ne lapsuusajat kultaiset

Wikiaineistosta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ne lapsuusajat kultaiset

Kirjoittanut Antti Rytkönen


Ne lapsuusajat kultaiset,
ne riemurikkaat päivät,
ne usvina vain haihtuivat
ja unelmina jäivät.
Mut joskus mieli palajaa
viel’ unten ihmekehtoon,
kun kuuhut aallot hopeoi
ja usva nousee lehtoon.
Ja silloin metsän keijuset
jo siellä karkeloivat
ja silloin vanhat sävelet
ne sielussa taas soivat.
Ne kertovat, kuin maailma
niin kaunis on ja hyvä,
kuink’ ihmiset on autuaat
ja riemu rikas, syvä.
Mut pian koittaa päivän koi
ja haihtuu lehdon tarut –
jää jälkeen lehdettömät puut,
ja maat on kylmät, karut.


Lähde: Rytkönen, Antti 1930: Yksinäisyyden sävel: runoja. Otava, Helsinki.