Ne lapsuusajat kultaiset

Ne lapsuusajat kultaiset Kirjoittanut Antti Rytkönen

Ne lapsuusajat kultaiset,

ne riemurikkaat päivät,

ne usvina vain haihtuivat

ja unelmina jäivät.

Mut joskus mieli palajaa

viel’ unten ihmekehtoon,

kun kuuhut aallot hopeoi

ja usva nousee lehtoon.

Ja silloin metsän keijuset

jo siellä karkeloivat

ja silloin vanhat sävelet

ne sielussa taas soivat.

Ne kertovat, kuin maailma

niin kaunis on ja hyvä,

kuink’ ihmiset on autuaat

ja riemu rikas, syvä.

Mut pian koittaa päivän koi

ja haihtuu lehdon tarut –

jää jälkeen lehdettömät puut,

ja maat on kylmät, karut.

Lähde: Rytkönen, Antti 1930: Yksinäisyyden sävel: runoja. Otava, Helsinki.