Ne miehet!
| Ne miehet! Kirjoittanut Otto Tiuppa |
Eräänä iltana myöhään syksyllä saapui kauppias Harala H:n kaupunkiin. Hänen lähtönsä kotikaupungistaan oli tapahtunut niin äkkiä ja odottamatta, ettei ehtinyt edes asuntoa tiedustella. Yrittäessään useampaankin majataloon yöksi selitettiin kaikki paikat olevan jo täynnä. Mikä nyt neuvoksi? Täytyisikö jäädä kadulle yöksi?
Ikäänkuin onnen kaupalla sattui hänen vastaansa eräs kaupungissa asuva nuori mies tuttavansa. Tämäkään ei voinut viedä häntä asuntoonsa vaan ohjasi erääseen tuttavaan perheeseen. Siellä ei ollut muuta kuin vaimo kotona ja tämäkin kovin pahalla tuulella. Suostui sentään yökortteerin antamaan, kun ei miehensäkään kotia saapuisi, ei ainakaan yöllä, sillä se oli nyt putkassa.
”No mutta ihmettä! Mistä syystä hän sinne joutui”, kysyi Harala surkutellen.
”Semmoisiahan ne ovat”, kirosi vaimo. ”Minunhan se täytyi sinne toimittaa että kerrankin taltuisi!”
”Älkää hitossa! Onko se sitten niin raaka ja pahanilkinen?”
”No on se semmoinen kalu, ettei paremmasta väliä”, alkoi nyt vaimo selitellä. ”Viikkokausia se juopottelee, seurustellen samalla kaikenlaisten katulutkien kanssa, mistä niitä haalineekin! Tulee sitten kotiin, tehden riidan ja tappelun ensi käänteessä. Kun hän saman pelin taas illallakin alotti, en voinut enää enempää kärsiä vaan toimitin hänet putkaan. Siellä saa hän nyt miettiä mitä merkitsee olla häijy ja samalla uskoton vaimolleen!”
”Olettepa todellakin joutunut huonoihin naimisiin”, surkutteli Harala.
”Sanokaapas muuta”, huokaili vaimo.
Aamulla heräsivät he vasta puoli kymmenen tienoissa. Uskollinen vaimo meni maitokaupasta kermaa ostamaan tarjotakseen yövieraalle aamukahvia. Avaimen asetti hän entiseen paikkaansa eteisen nurkkahyllylle.
Harala hieroi silmiään talon ainoassa kahdenmaattavassa sängyssä, naurahdellen tämän maailman sadun omaisille sattumille. Siinä hän lojui velttona peitteiden alla kuin nainut mies ainakin omassa asunnossaan. Yhä hän hieroi silmiään ja nauraen nauramasta päästyäänkin: ”Niinhän se on tässä maailmassa!”
Sitten kuuli hän, kun avainta ovessa väännettiin. Varmaankin siellä tuli muija kermakannuineen? Maistuisipa nyt kahvikin kaiken lystin päälle. Mitäs muuta kuin olla tyytyväinen koko elämäänsä!
Mutta sieltäpä ei tullutkaan nainen. Se oli mies kovassa kohmelossa ja ärtyisenä, suoraan putkasta päässeenä. Huomattuaan vuoteellaan uuden eläjän, jäi hän tuolille sanattomana istua töllistelemään. Harala oli myöskin kuin puusta pudonnut, sillä eihän pitänyt kuitenkaan näin käydä. Eivät puhuneet sanaakaan toisilleen. Mutta sitä suuremmaksipa jännitys vaan kasvoi. Tulipa lopulta vaimokin kermaa ostamasta. Nähtyään huoneessa tapahtuneen suuria muutoksia, tuli hänkin kuin puulla päähän lyödyksi. Näin tuskallinen asema yhä vaan pinnistyi huippuunsa. Lopulta hyppäsi Harala ylös, sillä hänelle tuli polttava kiire. Hätiköimällä hän pukeutui, heittäen pari markkaa kortteerista, ja sitten kiireen kaupalla ovesta ulos.
Mitä tämän jälkeen huoneessa aviopuolisoiden välillä tapahtui, siitä sai koko talon väki olla todistajana, sillä melu, lyöntien läiske, kiroilu ja huuto kesti tuntikausia. Ne miehet, ne miehet!
Lähde: Työmies 5.5.1904.