Neiti Aunelle

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Neiti Aunelle
Kolme juhannuskukkaa
Kirjoittanut Eino Leino


I[muokkaa]

Ah, neiti Aune! Hän, armas, tänään
jo kahdeksantoista täyttää,
päin korkeutta korkean
näin näköpään hän näyttää;
hän kaunistukoon, katsokoon
kuin kukka illan ruskoon
tai kahden aamun aurinkoon
ja unelmainsa uskoon.
Ah, neiti Aune! On maailma
kuin myrskyinen on meri.
Lie meillä siitä ikä ja mieli
ja mielipide eri.
Mut koska laulaja ruususen
näki runsaalla kukkakuulla,
hän kukkuu kultansa, hopeensa
näin hoilaa sulalla suulla.
On kullat vain runon kukkia,
on hopeat hohtoja haaveen.
Ah, Aune, Aune, et aavista
sa autuutta elämän-aaveen:
se tulla kuin tuuli, kuin tuska voi,
kuin pyörremyrsky pyhä,
kuin yö se syöksee sydämeen,
siell’ yltyy, itkee yhä.

II[muokkaa]

Oli unten maa, oli lunten maa,
maa revontulten alla,
min toiveet taivahan aurinkoon
pani pakkanen ja halla;
se sinne pyrki kuitenkin
kuin kauneuden kaipuu
tai taika kerkeän kesäyön,
kun kaste lankee, haipuu.
Oli uskon maa, oli tuskan maa,
maa Salliman tähtein alla,
min kansa polki polkujaan
sydänhuolella huokaavalla;
oli kaukana elämän erheistä
ja haaveiluista hurjain;
mut jos ken kysyi, mikä on maa,
he vastasi: »Maa on nurjain!»
Tuli Aune laps, tuli armas laps,
hän katsoi kuin kaunein kilo;
kukat puhkesi maahan pakkasen,
tuli tuskan maahan ilo.
Hän katsoi kuin elon kauneus,
hymys niinkuin Jumalan hyvyys,
hänen kauttaan valkeni ihmis-yö
ja sydänvaivan syvyys.

III[muokkaa]

Tuo Aune-tytti, armas tytti,
mun sydämeni sytti,
kun väljät, viisaat silmänsä
hän minuun välkähytti,
säteili niistä laulun, lemmen
ja leikin laaja lietous,
mut enin murhe elämän,
sen tien ja salan tietous.
Mies harmaapäinen haaveissaan
mit’ turhaan tuumi, mietti,
sen hälle kevät kertoi jo
ja aamun vieno vietti,
ett’ ainoot elon vallat on
vain valkeus ja hyvyys,
tai muuten tempaa tuima yö,
vie meidät virran syvyys.
Muu kaikki, kaikk’ on kuolemaa.
Ah, Aune, armas tytti!
Sun silmäs suuret, siveät
mun järkein järkähytti.
Mut menköön mielen, järjen jää,
jos soreutes vain säilyy,
jos aina päällä arkityön
sun pyhäpäiväs säilyy.


Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.