Neljä vuodenaikaa

Neljä vuodenaikaa. Kirjoittanut Li Bai

Suomentanut Katri Vala.

Thsinissä Lo-foh suloinen

veen kuvastimen luona poimii kukkaa silkkiäisen.

Kätensä valkeet harhaa läpi viherjöiväin oksien,

ja paahtaa päivä, kasvoihin sinetti jäi sen.

Hän puhuu: silkkimadot nälissään on. Kiire lienee.

Mua odottaa, oi herra, turha täällä on, vain

ratsuiltanne liiaks aikaa vienee.

Hopeajärven luo / jos kuvastin tuo ois, koristus pöytäin!

kun lotos puhkee esiin verhoistaan,

käy tytöt viidennessä kuussa kukat löytäin,

on ranta poimijoita tulvillaan.

Arastaa kuuta tytöt, kukkaset. Ui venheet viivytellen kaihoon kuun.

Valossa päivän vielä alkaa juhla Youn.

Kuunjänön silmät vilkkuu vaivoin.

Maan liinan peittää lianharmaa räiske.

Syystuuli voihkii. Haukku raivoin

soi. Kaiuin sadoin raikuu pesijöiden läiske.

Voi, milloin rauhan vihdoin suo barbaarikansa?

Sodasta kaukaa milloin kotimaahan mies taas kääntää anturansa?

Käy rajan airut aamuun selkenevään.

Naissormet kylmän neulan silmään lankaa pujottaa.

Yö lailla ratsun ravaa. Tanssit kevään!

On sakset kylmät! Sydän kylmä on! Taas tänne talvi saa...

Nyt viime neulanpisto viittaan. Suojaks kiedotaan se airuen.

Lin-Tossa muuan kuollut makaa palellen.

Lähde: Vala, Katri 1934: Paluu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.