Niin sittenkin

Niin sittenkin.

Kirjoittanut Ferdinand Freiligrath

Vaikk’ kohtalonne puute lie,

korkeelle otsa kuitenkin.

Pelkurein ohi käyköön tie

nyt uljahasti sittenkin!

Pois pikkupyyteen keskeltä. –

On arvoasteet helyjä,

mies itse kultaa kuitenkin.

Aterianne laiha lie

ja mekkonnekin piikkoinen.

Lurjukset silkin, herkut vie,

mies aina mies on kuitenkin.

Korua kullan loisto vaan. –

On kelpo miesi puutteessaan

kuningas kuitenkin.

Kun armon herran lakeijat

ne ryömii, ohi ylpeinä

me käymme. Satain johtajat

kuin ruohot ajan myrskyissä

on kuitenkin. Ja nauhansa

ja helyt naurun arvoista

on meistä sittenkin.

Kun kilven antaa ruhtinas

ja kannukset niin ritari

on valmis. Miesi kunnokas

tok’ ilman noit’ on korkeempi. –

On tyhjää säätyrupatus.

Sisäisen arvon tuntemus

suurinta sittenkin.

Siks’ toivokaamme hartaasti

ett’ tosi, paras kuitenkin

maanpiirin kaiken valtaisi.

Kun totuus voittais sittenkin,

niin ihmislapset veljinä

kulkisi käsi kädessä

jo vihdoin sittenkin.

Lähde: Punainen lippu: vihkonen runoja. 1910. Suomenteli Hilja Liinamaa. Savon työväen sanomalehti- ja kirjapaino-osuuskunta r. l., Kuopio.