Niinkuin kuuhut loistain nousee

Niinkuin kuuhut loistain nousee.

Kirjoittanut Heinrich Heine

Alta pilvenhattarain,

Niin nyt ajan hattaroista

Kuultaa kuva sulokkain.

Kannell’ istuimme me kaikin,

Rheinin vartta viiltäen,

Kesävehrät rannat hehkui

Valoss’ iltapaistehen.

Miettivänä lymyin kauniin

Naisen syliin hentohon;

Armaan rakkaat, kalvaat kasvot

Punas kulta auringon.

Kannel helkkyi, pojat lauloi,

Ihmeellinen iloisuus!

Taivas siinsi kirkkahammin,

Sieluun aukes avaruus.

Satumaisna siirtyi metsät,

Linnat, vaarat rantaman; –

Kaikki nuo näin päilyvinä

Silmäteräss’ armahan.

Lähde: Heine, Heinrich 1887: Runoelmia. Suomentanut Oskar Uotila. G. W. Edlund, Helsinki.