Niistä kapitalismon häistä
Ulkoasu
Niistä kapitalismon häistä. Kirjoittanut Esa Paavo-Kallio |
- Nyt laulua hellää laulellaan
- Noista kapitalismon häistä:
- On ihmislihaa ruokana,
- On ihmisverta juomana
- Ja morsiamen kaulassa
- On helmet ihmispäistä.
- Ja siellä laulut lauletaan
- Vaan pyövelitten suilla –
- Ja soittajilla rumpuna
- On hornan liemikattila –
- Ja teuraslaulua säestetään
- Vaan miesten sääriluilla.
- Ja juhlahetkein ratoksi
- On näytelmäkin luotu
- Ja vapauden veljekset
- On vankiloista tuotu.
- Ja immet nuoret, ihanat,
- Mi tyrmissä kauvan kituivat:
- Ne näyttämöllä vuottavat,
- Kun ”pääsinpäiv’” on tullut.
- Kun esirippu nostetaan,
- Niin siell’ on hirttopuita.
- On miehet köysi kaulassaan,
- Kun immet nuoret raiskataan;
- On takana teilatuita
- Ja hirtettynä muita.
- Ja kapitalismon vierahat
- Nyt lyövät käsiänsä;
- Niin hurmaavaista näytelmää
- Ei nähneet eläissänsä.
- Ja hurjan hullu riekuna
- Nyt alkaa vierasjoukossa,
- He särpii elonriemuja
- Ja taivastaan he muistaa.
- Ja orpolasten silmiä,
- Juur’ äsken leikatuita,
- On morsiusvaatteen helminä
- Ja seppel immen suista.
- Ja harsot verenvismasta
- Tuon morsian-immen punottaa.
- Ja irvistävät peikon suut,
- Puna-purppuralla ommellut,
- On silkki-manttelissaan.
- Ja ”alttarilla” prelaatti
- Nyt alkaa litaniian,
- Ja rukoilee hän onneksi
- Tuon nuoren, ”siveän piian” – –
- Ja notkistuu jo hirsipuut
- Ja vislaa miesten sääriluut,
- Kun uudet uhrit kymmenin
- Jo peitto päähän lyödään.
- Ja Lusifeerus itsekin
- Jo häissä itsens’ näyttää,
- Ja hornan henget tuhansin
- Nyt kaikki huoneet täyttää.
- Ja alkaa hurja riekuna
- Ja tuonen-koirain ulvonta;
- Ne hirtettäväin tuskia
- Nyt herkutellen juovat.
- Ja herran pyhä prelaatti
- Se ”hänen armostansa”
- Nyt haastaa, vehreää sappea
- Jo virtaa huuliltansa.
- Hän saarnaa ”Jeesusrauhasta”,
- Mi maailman päästi pahasta
- Ja esivallat, herraudet
- Soi suojaks sorretuille.
- Hän saarnas köyhän kuolosta,
- Kuin on se autuasta,
- Kun esivaltaa palvellen,
- Vaikka karkeaa palaa kastaen,
- Saa käydä kohden taivasta
- Ja siellä ”tasa-arvoisna”
- Keruupein kanssa laulella
- Valittuin pyhäin kanssa.”
- Ja limaisia käärmeitä
- Jo nähtiin kaikkialla.
- Ne naisten vaatepäärmeinä
- Hipuivat matamalla – – –
- Ja taasen notkui hirsipuu
- Ja vislas miesten sääriluu –
- Ja armoa uhkui paimensuu
- Ja tyyntä ”Jeesusrauhaa”.
- Pää-perkele perityssä kruunussaan
- Yksin voihkuvi purppura-vuoteellaan,
- Kun verta ei juoda jaksa
- Ja mädätä jo alkaa maksa.
- ”Olis voimia kestänyt hetken vaan,
- Oisin syönyt mä satakin miljoonaa – – –”
- Patriarkka se ristiä näyttää
- Ja viimmeisen maljan täyttää.
Lähde: Paavo-Kallio, Esa 1910: Se verinen sunnuntai. Tampere.