Niittäjä

Niittäjä. (Reino ja Ilmari Oksaselle.) Kirjoittanut Irene Mendelin

On kesäyö,

on viilennyt aikaa jo päivän paahtava helle

ja tauonnut työ.

Tää hiljaisuus

se kuiskehen kantaisi, jos ois kuiskata kelle.

Ah avaruus

ja maa onpi verhottu hämyyn hohtavan hienoon,

ja apilaantuoksu

niin huumaavan voimakas täyttää nukkuvan tienoon.

Vain kaukoa kuulen

kuin humua tuulen,

kun soittavi soluvan virran vaahtovan vinha juoksu.

On kesäyö.

Jo purppuran punaisna nousee idästä päivyt.

Taas kutsuvi työ, –

ja sielustain,

yön lempeän unelma, lailla kastehen häivyt.

Näin työssä vain

ma raadan kuin tuhannet ovat raataneet ennen,

kun koneeni satulasta

ma oritta ohjaan, mi vain kuin sivumennen

noin nikamin norjin

ja liikkehin sorjin

sipaiseepi tuoksuvan tupon kukkivaa apilasta.

Yön hälveten

jo loistavi taivaalla päivän kultainen kerä,

ja säteillen

maa heräjää.

Jo laulavi lintu ja kukan kostea terä

se kimmeltää.

Kun ratisten kone se niittää kukkivan saran,

mi kyynelin kiiltää,

niin sielussa aatoksen tunnen nousevan aran:

Miks lyhyt näin aina

on elämän laina –

ja kummasti mieltäni heinän kukkivan kuolo viiltää.

Vetelin pappilassa 12/8–15.

Lähde: Mendelin, Irene 1915: Lehtisiä koivikosta. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.