Nimismies

Nimismies. Kirjoittanut Larin-Kyösti

Että nimismies juo,

sen lapsikin ties,

kyllä juorullajuoksijat laukkaa,

hän on leikkisä mies

ja hyvälle hymylle arvon hän suo

ja joskus hän joutessa naukkaa.

Mitä irti hän saa,

sen tuhlaa hän pois,

jo usein hän loisia säästi,

hän ei ruoskia vois

pahan maailman pahinta pakanaa,

monen reppurin metsään hän päästi.

Ei kiero hän lie,

hän ei vaivaista syö

ja virkansa toimet hän täyttää,

hän nyrkkiä lyö,

kun on vieru ja sannaton pitäjäntie

ja junnit puukkoja käyttää.

Kun on sunnuntai,

häntä väistyä saa,

koska kiiltävi virkanappi,

häntä naurattaa

koko saarna, kun leskeltä lehmän sai

toraveikkonsa tuikea pappi.

Mut arkena taas,

kun ei kiirettä näy,

hänen naamansa naurusta paistaa,

hän naapuriin käy,

joka tyttären häiksi metsänsä kaas,

ja olutta onneksi maistaa.

Hän on vanha kuin koi

ja hän joukossa juo,

hän ei vetehen tahdo kuolla,

hän tuttuja tuo

ja lukkarin lukuja pistellä voi

kotitalossa rannalla tuolla.

Kun on naurussa suu

ja pikarit soi,

hän kuluneen huilunsa noutaa

ja hän soittaa voi,

kun lahti on tyyni ja himmeä kuu

ja usvia kaislassa soutaa.

Hän on nuorekas näin,

hän ei muistelekkaan,

että onnehen onttoon hän luotti,

hän on halteissaan

ja pullein poskin ja hytkyvin päin

hän soittaa ja huima on nuotti.

”Hui, lukkari, hai,

mihin jouduttiin,

mull’ on koiran virka ja villat!

Jäin yksin.. no niin, –

sinä virrenvetäjä tiedät kai,

miten pitkät on talviset illat.

Minä tiedän sen. –

On valhetta vaan,

mitä korkea oikeus säätää,

minä sakkoja saan,

salapolttajan kanssa kun maistelen,

kai maantielle kerran ne häätää.

Mut surtaisko, ei,

ja papista viis,

vaikka huomenna soittaa se suutaan,

sen vieköhön hiis,

nyt pikarit täyteen ja juokamme, hei!”

niin nimismies humaltuen huutaa.

Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.