Noctambule
Ulkoasu
Noctambule Kirjoittanut Ain’Elisabet Pennanen |
1.
[muokkaa]- Kenen harhaava askele yössä
- pihatanhuan hiekassa?
- Kuten karsisi korvia seinäin
- yhä veräjän narina,
- sekä kuuntelis ääneti aivan
- paja, pihlajat, pensaatkin,
- apilaaseen liukunut varjo,
- pää hiutuva pioonin.
- Miten kalmanhenkinen hovi,
- miten vainaan-kelmeä kuu!
- Vois tajuni viedä haamu
- tahi kuvatus jokin muu.
- Kuni kiiluisi pajalta silmä
- äkin kuolleen ystävän.
- Kai satutin häntä kerta,
- vai muako satutti hän?
- Salin ruudussa – hu-uu – sormi,
- emon liekö, myös mennyt hän?
- Sekö tietää nuhdetta vanhaa,
- vai vaaranko lähenevän?
2.
[muokkaa]- Puitten katveesta pilven alta
- kummun pienoisen paljasti kuu.
- Siinä viruiko pudonnut peippo,
- vaiko vaiteli lapsen luu?
- Lienet kulkija itsekin vainaa,
- yli-ihmises varjoksi sait.
- Nytkö hiivit sä heikkojen teitä,
- mitä muistoa kummulta hait?
- Sydän rinnassa, myrskyyn altis,
- vaiti vain, iät vaikene vain!
- Jääksi jäädy kuin lähtökatse,
- jonka muiston-tehneeltä sain.
- Täällä, seudulla mustain muistoin,
- mieli synkäksi meni niin:
- täällä isoovan lapsen suuta
- Juudas-huulin suudeltiin.
3.
[muokkaa]- Jään helinä soitossani
- pajan, pihlajat hämmentää:
- Kuka nyyhkytti täällä vuodet
- sydänöisin kuurussa pää,
- sekä viimein hävisi luota
- kuin hukkunut merille ois?
- Sali, paja ja pioonit uotti,
- ees tuuli jos terveiset tois.
- Mikä liet nyt, olet niin vento?
- puut kummeksi, kuiski nää.
- – Mikä olenko? Miksikä tulen,
- yhä vielä on tärkeämpää!
Lähde: Pennanen, Ain’Elisabet 1943: Huomensynty: runoja. WSOY, Porvoo.