Nocturne

Nocturne Kirjoittanut Eino Leino

Ruislinnun laulu korvissani

tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesä-yön on onni omanani,

kaskisavuun laaksot verhouu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa,

puunto pilven, johon päivä hukkuu,

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen.

Miksi metsän tummuus sävelehen?

Kosk' on mustaa murhe ylpeäin.

Miksi juovat päivän laskenehen?

Koska monta nuorta unta näin.

Miksi etäisien vuorten siinto?

Koska sinne on silmäin kiinto.

Miksi vanamoiden valjut lemut?

Koska päättyneet on päivän kemut.

Miksi varjot virran veen?

Kosk' on mieli mulla siimekseen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus,

uskontoni, soipa säveleinä,

tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,

onpa kädessäni onnen kulta;

pienentyy mun ympär' elon piiri;

aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

edessäni hämäräinen tie

tuntemattomahan tupaan vie.