Noidan linnut

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Noidan linnut

Kirjoittanut anonyymi
Perustuu ilmeisesti slaavilaiseen Baba Jaga -kansantarinaan. Kuvitus: Rudolf Koivu


Noidan linnut (Joululahja 01 12 1915 s8).png

Noidan linnut.

Kansantarina.

Eli kerran maailmassa ukko ja akka, joilla oli kaksi lasta, tyttö ja poika. Vanhemmat läksivät kerran asioilleen kaupunkiin ja käskivät tytön pitää huolta veljestään, tämä kun oli aivan pieni vielä.

Tyttö vei veljensä nurmikolle, tuvan ikkunan alle ja juoksi itse kylän lasten kanssa leikkimään.

Tytön leikkiessä sattuivat noita-akan palvelijat, suuret mustat linnut, lentämään seudun yli ja huomasivat nurmikolla leikkivän pikkupojan. Oitis ne laskeutuivat alas, ottivat pojan ja läksivät sitä viemään.

Muistipa tyttö veljensä lopulta, juoksi tuvalle, mutta veljeä ei ollutkaan nurmikolla. Tyttö pelästyi, töytäili sinne tänne, huuteli ja haeskeli, mutta turhaan. Juoksi viimein pellolle ja näki kaukana, lintuparven painuvan metsän taa.

»Varmaankin linnut veivät veljeni», ajatteli tyttö ja läksi juoksemaan lintujen jälkeen.

Tyttö juoksi juoksemistaan, saapui metsän reunaan ja näki uunin tiepuolessa. Tyttö kysyi uunilta:

»Sanoppas uuniseni, minne päin linnut lensivät?»

»Syöhän ensin rukiista kakkuani, niin sanon», vastasi uuni.

»En tokikaan», sanoi tyttö. »Kotonani eivät vehnäsetkään tule syödyiksi.» Ja tyttö jatkoi matkaansa.

Juoksi taaskin jonkun matkaa ja huomasi pienoisen omenapuun tiepuolessa, omenoita täpötäynnä.

»Puu kulta! Sano minnepäin linnut lensivät?»

»Syö ensin omenoistani, niin sanon», vastasi puu.

»Pyh, happamia metsäomenoitasi!» virnisteli tyttö. »Kotonani eivät makeat, puutarhassa kasvaneetkaan tule syödyiksi.»

Tyttö juoksi edelleen ja saapui joelle. Mikä ihmeellinen joki! Veden sijasta siinä virtasi maitoa ja rannat olivat marjapuuroa.

»Sanoppa joki, minne päin linnut lensivät?» kysyi tyttö.

»Syö ensin puuroani maidon kera, niin sanon», vastasi joki.

»Mitähän vielä!» huudahti tyttö. »Kotonani puurot toki kerman kanssa syödään.»

Noidan linnut (Joululahja 01 12 1915 s9).png

Kauan olisi tyttö turhaan saanut metsässä juoksennella, jollei vastaan olisi tullut pieni hiirenpoikanen. Tämä kyvyttään näytti tytölle oikean suunnan. Tyttö juoksi neuvottua suuntaa ja saapui tuvalle. Tupa seisoi kananjaloilla ja käännähteli puolelta toiselle. Tuvassa, uunin päällä, nukkui ruma noita-akka ja penkillä, ikkunan alla leikki tytön pikku veli hopeapallolla.

Tyttö hiipi hiljaa ikkunan luo, sieppasi veljen syliinsä ja alkoi juosta minkä jaloista lähti kotia kohti.

Juostessaan kuuli hän äkkiä siipien suhinaa ylhäältä ilmasta. Noidan mustat linnut siellä lensivät. Noita oli huomannut pojan katoamisen ja oli lähettänyt lintunsa etsimään poikaa. Tytölle tuli hätä käteen. Linnut olivat huomanneet hänet, ne kirkuivat kauheasti ja alkoivat laskeutua maata kohti.

Tyttö juoksi kuin henkensä edestä ja saapui aivan viime tingassa joelle, jossa marjapuurorantojen välissä maito virtasi.

»Joki kulta, kätke minut!» vaikeroi tyttö.

»Syö ensin marjapuuroani maidon kera, niin kätken», vastasi joki.

Ei ollut tytöllä aikaa siekailla. Hän söi joutuisasti puuroa, ryyppäsi maitoa päälle ja joki kätki hänet. Linnut lensivät ohi.

Kun tyttö oli jonkun aikaa piilossa istunut, ajatteli hän, että linnut varmaankin olisivat jo ehtineet kauaksi ja hän voisi jatkaa matkaansa. Hän kömpi esiin piilostaan ja läksi juoksemaan.

Vaan eipä pitkällekään ehtinyt, kun hän taas kuuli siipien suhinaa. Noidan linnut kaareilivat aivan hänen päänsä kohdalla korkealla ilmassa.

Tyttö lisäsi vauhtia ja saapui omenapuun luo juuri kun yksi linnuista oli tarttumaisillaan häneen.

»Puu kulta! Kätke minut!» huusi tyttö.

»Syö omenoistani ensin!» vastasi omenapuu.

Tyttö sieppasi lähinnä riippuvan omenan ja söi sen. Puu kätki hänet tuuheitten lehviensä alle ja linnut lensivät tälläkin kertaa ohi.

Istuttuaan hetkisen piilossa tyttö jälleen läksi juoksemaan eteenpäin.

Noidan linnut (Joululahja 01 12 1915 s12).png

Juoksee, juoksee, mutta taaskin linnut hänet korkealta huomaavat ja alkavat laskeutua.

Tyttö ponnisti viimeiset voimansa ja saapui uunin luo.

»Uuniseni, kätke minut!» hän läähätti.

»Syöhän ensin yksinkertaista ruiskakkuani!» vastasi uuni.

Tyttö syödä hotasi kakun, ja uuni kätki hänet sisäänsä. Linnut lensivät ohi.

Tyttö kömpi ulos uunista ja jatkoi matkaansa. Saapui mäelle ja siitä näkyikin jo kotituvan pärekatto.

Tyttö huoahti helpoituksesta ja istahti kivelle, levähtääkseen hetkisen. Silloinpa ilmestyivät linnut taaskin taivaalle puiden latvojen takaa.

Tyttö kavahti pystyyn ja kiiti nuolena alas mäenrinnettä. Linnut perässä. Linnut saavuttivat tytön ja olivat jo vetää pikkuveikon tytön kainalosta. Tyttö oli kumminkin jo ehtinyt tuvalle. Tuvan ovi oli onneksi raollaan, ja tyttö pujahti sisään, veti oven kiinni ja löi salvan eteen. Sulkipa hän vielä ikkunatkin.

Linnut kirkuivat aikansa tuvan ulkopuolella ja huomattuaan pojan päässeen turvaan, lensivät ne takaisin metsään noidan luo.

Lähde: Joululahja 1915, s. 8–9, 12