Siirry sisältöön

Nootti 30.10.1961 Neuvostoliiton hallitukselta Suomen hallitukselle

Wikiaineistosta

Neuvostoliiton hallituksen Suomen hallitukselle 30. lokakuuta 1961 esittämän nootin suomennos. Lähde: Ulkopoliittisia lausuntoja ja asiakirjoja 1961, ss. 209–13.

Neuvostoliiton hallitus esittää kunnioituksensa vakuutuksen Suomen hallitukselle ja katsoo aiheelliseksi kääntyä sen puoleen seuraavan kysymyksen johdosta.

Neuvostoliiton hallitus on jo useaan otteeseen kiinnittänyt niin Suomen hallituksen kuin myös muiden valtioiden hallitusten huomiota siihen huolestuttavaan tilanteeseen, joka on muodostumassa Länsi-Saksassa, missä saksalainen militarismi jälleen nostaa päätään ja kerää voimiaan. Länsi-Saksa on kiihtyvällä vauhdilla muuttumassa sodanuhkan pesäkkeeksi Euroopassa ja myös sen pohjoislohkolla.

Saksan Liittotasavaltaan on jo nyt luotu uudelleen suurilukuinen vakinainen armeija, Bundeswehr. Tätä armeijaa varustetaan uudenaikaisimmilla aseilla. Kuten Hitlerin hallituskauden surullisina aikoina, niin nytkin suuret teollisuusyritykset ja teknilliset tutkimuskeskukset sekä miljoonat työläiskädet on alistettu Saksan Liittotasavallassa palvelemaan yhtä tehtävää: Bundeswehrin kasvavien sotilaallisten tarpeiden tyydyttämistä.

Tätä vaarallista sotakoneistoa ohjaamaan on asetettu entisiä hitleriläisiä kenraaleja ja upseereja, joiden nimiä inholla muistavat niin venäläiset kuin ranskalaiset, tshekkiläiset ja tanskalaiset, puolalaiset ja norjalaiset sekä monet muut Euroopan kansat, jotka ovat julmasti kärsineet näiden pyöveleiden toiminnasta.

Voitaneen sanoa, että nämä entiset hitleriläiset ovat nyt parantaneet tapansa ja kuolettavan aseen asemesta pitävät rauhanpalmua käsissään. Valitettavasti asianlaita on aivan toisin. Bundeswehrin johtajat esiintyvät kuten aikaisemminkin aktiivisesti militarismin ja revanshismin pohjalta, pakottaen maansa ja sen liittolaiset sotilaallisiin seikkailuihin ja tuhotekoihin, jotka kohdistuvat ensikädessä Saksan Liittotasavallan naapurivaltioihin.

Tähän rauhaa vaarantavaan toimintaan osallistuvat myös Saksan Liittotasavallan valtiomiehet, jotka kaikin tavoin suosivat entisiä hitleriläisiä ja usein itsekin esiintyvät revanshistien monilukuisissa kokouksissa aloitteentekijöinä. Näin ollen ei ole pelkkä sattuma, että militarismin ja revanshismin riehunta on nykyisin saanut niin suuret mittasuhteet Saksan Liittotasavallassa.

Lännessä on joillakin ollut aikoinaan sellaisia naiiveja harhakuvitelmia, että Pohjois-Atlantin liiton puitteet eivät antaisi Bundeswehrille mahdollisuutta paisua yli ”järkevien” mittojen ja että NATO:n avulla voitaisiin toteuttaa Saksan Liittotasavallan jälleenvarustelun ”ankara” valvonta. Todellisuus on saattanut nämä lyhytnäköiset poliitikot naurunalaisiksi. Saksan Liittotasavallan armeija on tällä hetkellä NATO:n ensisijainen iskuvoima Euroopassa ja on lukumäärältään suurempi kuin minkään muun sen Euroopassa olevan liittolaisen armeija. ”Voimakkaan oikeudella” Bundeswehrin kenraalit ja upseerit ovat vahvoissa asemissa NATO:n esikunnissa eikä enää ole kysymys mistään heidän toimintansa valvonnasta, vaan siitä, että he itse valvoisivat ja komentaisivat NATO:a. Tästähän on kaunopuheisena todistuksena se tukikohtien ja tukipisteiden ”hiljainen miehitys”, jonka Bundeswehrin joukko-osastot ovat suorittaneet Englannissa, Ranskassa ja muissa NATO:n eurooppalaisissa jäsenvaltioissa.

Saksalaiset militaristit, jotka viime sodan vuosina säälimättömästi polkivat jalkoihinsa Ranskan, Tanskan, Norjan ja muiden Euroopan kansojen kansallisia arvoja, esiintyvät nyt ulkokultaisesti uusina Euroopan valtioiden turvallisuuden ”puolustajina”.

Länsisaksalainen sotilasjuntta pyrkii NATO:n lipun suojassa saamaan haltuunsa kaikkein tuhoisimman aseen – vetypommin, ja nämä vaaralliset pyrkimykset saavat Saksan Liittotasavallan hallituksen täyden tuen. Vielä hiljattain, vain muutama vuosi sitten, liittokansleri ilmoitti juhlallisesti, että hän vastustaa ”ydinasekerhon” jäsenluvun lisäämistä ja että Saksan Liittotasavalta ei ole anonut ydinaseiden luovuttamista sen käyttöön. Nyt Adenauer sen sijaan itsepintaisesti vaatii tämän kuolemaa tuottavan aseen luovuttamista entisten hitleriläisten militaristien ja revanshistien käsiin.

Nyt länsisaksalainen sotilasjuntta johtaa jo NATO:n esikunnissa. Voidaan aavistaa, missä sävyssä Bonnin poliitikot ja sotilaat esiintyvät, kun Bundeswehr sen lisäksi, että se on lukumääräisesti edellä NATO:n jäsenvaltioiden armeijoista, saavuttaa niiden tason myös ydinaseistuksessa.

Tällainen kehityksen kulku Länsi-Saksassa on tietenkin ollut mahdollinen vain Saksan militarismin suosimiseen perustuvan politiikan seurauksena, politiikan, jota USA, Englanti ja Ranska alkoivat noudattaa pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

Bonnin sotilasjuntta kiinnittää erikoista huomiota Pohjois-Euroopan alueeseen. Jo nyt ovat sellaiset maat kuin Norja ja Tanska, jotka toisen maailmansodan aikana olivat Saksan miehittämiä, joutuneet uudelleen vedetyiksi länsisaksalaisen militarismin sotilaalliseen ja poliittiseen vaikutuspiirin.

Norja on myöntänyt Länsi-Saksalle oikeuden käyttää maan alueella olevia sotilastukikohtia sekä rakentaa varastoja Länsi-Saksan sotalaivastolle. Tällaisia oikeuksia Bundeswehr on saanut myös Tanskan alueella sijaitseviin tukikohtiin ja varastoihin. On kuvaavaa, että näitä varastoja järjestettäessä monissa tapauksissa käytetään samoja laitteita ja rakennuksia, jotka ovat jääneet hitleriläisten miehitysjoukkojen jäljiltä. Tällä tavoin Bundeswehr kulkee aivan avoimesti Hitlerin Wehrmachtin jälkiä.

Bundeswehrin upseerit työskentelevät NATO:n pohjoisen vyöhykkeen esikunnassa Kolsåsissa Oslon lähellä. Bonnin upseerit ja kenraalit ovat saaneet mahdollisuuden tarkastaa norjalaisia ja tanskalaisia joukko-osastoja ja sotilaallisia kohteita. Länsisaksalaisten, norjalaisten ja tanskalaisten sotalaivojen taisteluvalmiutta kehitetään yhteisesti, viimeistellen tällöin niiden yhteistoimintaa ja käyttäen Norjan ja Tanskan alueille perustettuja NATO:n sotilaslaitteita. On syytä huomauttaa, että näiden yhteisten sotaharjoitusten aikana ei ole edes yritetty peittää niiden SNT-Liiton vastaista aggressiivista luonnetta.

Norja ja Tanska, joiden hallitukset vuonna 1947 juhlallisesti selittivät tekevänsä kaiken voitavansa Saksan militarismin ja sen sotakoneiston uudelleen syntymisen estämiseksi, ottavat tällä hetkellä välittömästi osaa Länsi-Saksan sotilaspotentiaalin jälleenrakentamiseen ja lisäämiseen. Viime vuoden lopussa tällainen avunantotoiminta järjestettiin Saksan Liittotasavallan ja Norjan hallitusten välillä julkisella sopimuksella, jonka mukaan Norja tulee valmistamaan Bundeswehrille ampumatarvikkeita, torpedoveneitä, sukellusveneiden torjunta-aseita ja muuta aseistusta. Tanskan sotateollisuus on myös aktiivisesti kytkeytynyt Länsi-Saksan armeijalle tärkeiden ampumatarvikkeiden ja aseistuksen tuotantoon.

Rinnan mainittujen sotilaallisten yhteistoimintamuotojen tehostamisen kanssa Saksan Liittotasavallan ja NATO:n skandinavisten jäsenmaiden välillä valmistellaan tällä hetkellä tarmokkaasti kaikkien Länsi-Saksan ja Tanskan aselajien ns. yhteistä sotilasjohtoa Itämeren alueella, johon kaikesta päättäen Norjakin muodossa tai toisessa aikoo osallistua. Tässä yhteydessä Tanskan hallitus yrittää puolustella sanotun yhteisjohdon kyhäämistä sillä, että Tanskan ja Saksan Liittotasavallan asevoimia ei yhdistetä muka bilateraalisella pohjalla, vaan ”NATO:n turvissa”, jolloin komentopaikoille määrättäisiin tanskalaisia upseereita. Kuitenkaan ei ole epäilystäkään siitä, että yhteisen sotilasjohdon perustamiseen tähtäävän suunnitelman toteuttaminen missä tahansa muodossa tulee merkitsemään uutta askelta NATO:n skandinavisten jäsenmaiden asevoimien alistamiseksi palvelemaan Länsi-Saksan militarismin revanshistisia aikeita Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueella.

Länsisaksalaiset militaristit eivät salaa, että he aikovat tehdä Itämerestä sotilaallisen ponnahduslaudan. Tästä johtuen Bonnin revanshistisissa suunnitelmissa osoitetaan Itämeren alueelle aivan poikkeuksellista huomiota. Saksan Liittotasavallan sotalaivasto on jo tullut voimakkaimmaksi laivastoksi Itämeren länsiosassa. Sen sijaan että Länsi-Saksan jälleenvarustamisen ensi vuosina Itämerelle oli sijoitettu vähemmän kuin puolet tämän maan sotalaivastosta, siellä sijaitsee tällä hetkellä jo kolme neljännestä Saksan Liittotasavallan sota-aluksista. Saksan Liittotasavallan laivaston esikunta on siirretty Pohjanmeren rannalta Flensburgiin Itämeren rannalla. Tällä hetkellä puhutaan yhä useammin Länsi-Saksan laivaston varustamisesta ohjus- ja ydinaseilla.

Näin ollen asiat kehittyvät siihen suuntaan, että Länsi-Saksan militaristit, käyttämällä hyväkseen laivastonsa sekä muiden aselajiensa hallitsevaa asemaa Itämeren alueella, tulevat sanelemaan tahtonsa tämän alueen valtioille, jotka on sidottu heihin ”liittolaissuhteillaan” NATO:n välityksellä. Ei ole vaikeata aavistaa, mihin tällainen Saksan Liittotasavallan militaristien diktaatti tulee johtamaan. Jos esim. Tanska vaarallisena hetkenä ei haluaisi tukea revanshisteja heidän seikkailussaan, niin ne toimenpiteet, jotka on jo toteutettu sen asevoimien alistamiseksi länsisaksalaisen sotilasjohdon alaisuuteen, eivät sallisi sen toteuttaa tahtoaan ja se joutuisi väistämättömästi ottamaan osaa hyökkäykseen. Ei voi myöskään edellyttää, että sodan syttyessä entiset hitleriläiset amiraalit antaisivat heille alistetuille tanskalaisille sota-aluksille luvan luopua alistussuhteestaan ja kieltäytyä taistelukäskyjen noudattamisesta.

Voitaisiin esittää vielä lukuisia seikkoja, jotka todistavat voimaperäisestä Länsi-Saksan sotilaspoliittisen tunkeutumisen jouduttamisesta Pohjois-Euroopassa ja Itämeren alueella, mikä horjuttaa rauhan ja levollisuuden perusteita tällä alueella. Kuitenkin jo yllä luetellut tosiseikat riittävät sen johtopäätöksen tekemiseen, että Pohjois-Eurooppa ja Itämeren alue, jotka jo pitkän ajan ovat säilyneet suhteellisen levollisena ja rauhallisena alueena, on vedetty länsisaksalaisen militarismin vaarallisten sotilaallisten valmistelujen vaikutuspiiriin, minkä seurauksena ne voivat muuttua sotaselkkauksen potentiaaliseksi pesäkkeeksi.

Kaikki nämä sotilaalliset valmistelut, joita NATO:n blokki ja ensikädessä länsisaksalainen militarismi toteuttavat Pohjois-Euroopassa, toimeenpannaan täysin Norjan ja Tanskan hallitusten tieten ja niiden suostumuksella. Tähän saakka näiden maiden hallitukset ovat, sen sijaan että katsoisivat totuutta silmiin, vastauksissaan Neuvostoliiton hallituksen oikeudenmukaisiin varoituksiin viitanneet siihen, että ne arvioivat tilanteen kehitystä Länsi-Saksassa toisella tavalla ja väittäneet, että Saksan Liittotasavallan osallistuminen NATO:on muka jo sinänsä merkitsee sen rauhanomaisen ja demokraattisen kehityksen taetta. Mutta eivätkö Saksan Liittotasavallan kuumeinen militarisointi, Bonnin vaatimukset Bundeswehrin varustamiseksi ydinaseilla ja revanshismin riehunta todista tällaisten väitteiden olevan täysin pohjaa vailla?

Myös Ruotsin johtavat piirit usein aliarvioivat Saksan Liittotasavallan Pohjois-Euroopassa suorittamien sotilaallisten valmistelujen vaarallisuuden. Ruotsin viralliset edustajat, joiden puheisiin tällä alueella suhtaudutaan tarkkaavaisesti, ovat toistuvasti ilmoittaneet pyrkivänsä rauhan ja levollisuuden säilyttämiseen Itämeren alueella. He eivät ole kuitenkaan tähän mennessä korottaneet ääntään sen puolesta, että Pohjois-Eurooppa olisi suojattava länsisaksalaisten revanshistien intrigeiltä. Kaiken lisäksi puolueettoman Ruotsin sotilaspiirit asettuvat kosketukseen Bonnin sotilasjuntan kanssa, ja Ruotsin teollisuusyhtymät valmistavat Bundeswehrille aseistusta edistäen siten Saksan Liittotasavallan jatkuvaa militarisoitumista.

Ei voida myöskään olla toteamatta sitä, että eräät Suomen lehdet, jotka ovat tiettyjen piirien äänitorvena, aktiivisesti tukevat NATO:n jäsenmaiden vaarallisia sotilaallisia valmisteluja ja siten vastoin Suomen omaksumaa ulkopoliittista suuntausta myötävaikuttavat sotapsykoosin levittämiseen. Nämä piirit vääristelevät Neuvostoliiton hallituksen rauhanomaisia ehdotuksia ja ottavat vapauden esittää Neuvostoliitolle epäystävällisiä lausuntoja, mikä on ristiriidassa Suomen rauhansopimuksen sekä SNTLiiton ja Suomen Tasavallan välillä ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta tehdyn sopimuksen kanssa.

Kuten tunnettua Suomi on itsekin osallistunut sotaan Hitlerin Saksaa vastaan, ja Suomen kansa on omilla hartioillaan tuntenut hitleriläisten miehittäjien sotilassaappaan painon. Hitleriläisten suorittama Rovaniemen tuhoaminen on, kuten monen muunkin Euroopan kaupungin tuhoaminen, vakava varoitus niille, jotka nyt – tietoisesti tai tietämättään – sulkevat silmänsä Saksan elvytetyn militarismin ja revanshismin taholta uhkaavalta vaaralta, maan, jonka sotilaalliset valmistelut Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueella uhkaavat suoranaisesti Suomenkin turvallisuutta.

Neuvostoliiton hallitus on jo moneen kertaan ilmoittanut, että skandinaavisten NATO:n jäsenmaiden lujittuvat sotilaspoliittiset yhteydet Saksan Liittotasavaltaan edistävät Länsi-Saksan aggressiivisten ja revanshististen piirien lisääntyvää voimistumista. Pyrkien rauhan säilyttämiseen Pohjois-Euroopassa ja huolehtien tämän alueen kansojen kohtalosta, Neuvostoliitto katsoo aiheelliseksi uudelleen varoittaa, että sitomalla itsensä länsisaksalaiseen sotilasjunttaan nämä maat ovat vaarassa joutua vastoin tahtoaan suoranaisiksi kanssasyyllisiksi Bonnin militarististen piirien rikollisten aikeiden toteuttamiseen ja voivat joutua vedetyiksi mukaan sellaiseen länsisaksalaisten kenraalien seikkailuun, joka on ristiriidassa näiden maiden omien kansallisten etujen kanssa ja aiheuttaa niille mitä raskaimmat seuraamukset.

Ottaen huomioon sen rauhaan kohdistuvan uhkan, joka on kasvamassa länsisaksalaisten militaristien taholta, sekä varteenottaen Hitlerin hyökkäyksen uhriksi joutuneiden kansojen edut, Neuvostoliiton hallitus on viime vuosien kuluessa toistuvasti ehdottanut ja ehdottaa nytkin rauhansopimuksen solmimista Saksan kanssa, joka sopimus varmasti suojelisi Euroopan kansojen elämän ja turvallisuuden. Tämä sopimus vahvistaisi ne Saksan valtiolliset rajat – myös molempien Saksan valtioiden rajan – joiden tarkistusta länsisaksalaiset revanshistit niin vaativat.

Saksan rauhansopimuksen solmiminen johtaisi Länsi-Berliinin aseman normalisoitumiseen tämän sopimuksen pohjalla. Sillä eihän voida pitää normaalina sellaista tilannetta, että tämä kaupunki on edelleenkin miehitettynä, kuten 16 vuotta sitten toisen maailmansodan päättyessä. Ei voida myöskään hyväksyä sitä, että NATO:n johtavat suurvallat käyttävät Länsi-Berliiniä provokaatioiden, tuhotöiden ja vakoilun järjestämiseen Neuvostoliittoa ja muita rauhaarakastavia valtioita vastaan.

Neuvostoliiton hallituksen esittämiä rauhaa edistäviä ehdotuksia Saksan rauhansopimuksen viipymättömästä solmimisesta ja Länsi-Berliinin aseman normalisoimisesta tällä pohjalla ovat useat sodassa Hitlerin Saksaa vastaan suunnattomia menetyksiä kärsineet valtiot täydellisesti ymmärtäneet ja kannattaneet.

Toinen entisen Saksan valtakunnan oikeuksien perijöistä, Saksan Demokraattinen Tasavalta, joka on täysin täyttänyt Potsdamin päätöksistä johtuvat natsismin ja militarismin perkaamista koskevat velvollisuutensa, on jo ilmoittanut suostuvansa allekirjoittamaan rauhansopimuksen ja täten lopettamaan surullisen luvun Saksan suhteissa muihin valtioihin.

Toisenlaisella, vihamielisellä tavalla suhtautuu Saksan Liittotasavallan hallitus ehdotuksiin Saksan kysymyksen rauhanomaiseksi järjestämiseksi. Bonnin militaristit vastustavat Saksan rauhansopimuksen solmimista, koska tämä riistäisi heiltä toiminnanvapauden kuumeisissa sotaisissa valmisteluissa ja valmentautumisessa sotilaallisiin provokaatioihin ja selkkauksiin. Yhdysvaltojen, Englannin ja Ranskan hallitukset, jotka olivat Neuvostoliiton liittolaisia yhteisessä taistelussa hitleriläisiä hyökkääjiä vastaan, edistävät Adenauerin hallituksen revanshistisia ja militaristisia pyrkimyksiä torjuessaan järkevät ehdotukset Saksan rauhansopimuksen solmimisesta. Käyttäen hyväkseen NATO:n johtavien suurvaltojen suojelusta Saksan Liittotasavallan hallitus provokatorisella toiminnallaan Länsi-Berliinissä ja sotilaallisilla valmisteluillaan niin omalla alueellaan kuin NATO-liittolaistensa alueilla kärjistää tilannetta Euroopassa, ja seikkailunhaluisimmat Bonnin kenraalit menevät niin pitkälle, että yrittävät pelotella uuden sodan irtipäästämisellä.

Näissä olosuhteissa Neuvostoliiton hallitus ei voi tietenkään olla tekemättä tarpeellisia johtopäätöksiä. Ottaen huomioon aggressiivisen NATO-ryhmän ja Länsi-Saksan laajentuvat sotilaalliset valmistelut, Neuvostoliitto on jo ryhtynyt eräisiin tehokkaisiin toimenpiteisiin oman puolustuskykynsä ja liittolaistensa turvallisuuden vahvistamiseksi Varsovan sopimuksen mukaisten keskinäisten velvoitusten edellyttämällä tavalla.

Mutta, kuten edellä on esitetty, länsisaksalaisten militaristien ja revanshistien tunkeutuminen Pohjois-Eurooppaan ja Itämeren alueelle sekä heidän pyrkimyksensä käyttää tätä aluetta eräänä sotilaallisena tukialueena vuorossaan olevia sotaisia seikkailuja varten, koskee välittömästi Neuvostoliiton, samoin kuin myös Suomen Tasavallan turvallisuutta.

Ottaen huomioon edellä esitetyn, Neuvostoliiton hallitus kääntyy Suomen hallituksen puoleen ehdottaen konsultaatiota toimenpiteistä molempien maiden rajojen puolustuksen turvaamiseksi Länsi-Saksan ja sen kanssa liitossa olevien valtioiden taholta ilmenevän sotilaallisen hyökkäyksen uhkan johdosta, siten kuin tätä on edellytetty Neuvostoliiton ja Suomen kesken solmitussa sopimuksessa ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta. Mainittujen neuvottelujen ajasta ja paikasta voitaneen sopia diplomaattiteitse.