Nouseva nero
| Nouseva nero. Kirjoittanut anonyymi |
Hän oli kirjoittanut kolme kaksivärsyistä rakkaudenlaulua ja tullut niiden perusteella kynämieheksi tunnetuksi. Alussa hän vähän itse epäili, josko hänestä voisi kirjailijaa tulla, mutta kun pari toveria oli vakuuttanut noitten ensimäisten nerontuotteiden olevan hyvin lupaavaa lajia, uskoi toki lopulta.
Ja kun on kerran kirjallinen kyky, niin eihän sitä sovi aarrettaan vakan alle laskea, se pitää käyttää ihmiskunnan hyväksi.
Sanomalehdistö on kiitollisin ala alkaville neroille tulevaan suuruuteen noustakseen. Tämän käsitti hän päivän selvästi. Elämän ura oli siis selvillä. Kirjat nurkkaan, unelmat lihavista kappalaispuustelleista ja paljon isokarjaisia taloja piiriinsä lukevista seurakunnista saivat siirtyä syrjään ja hän päätti pyrkiä sanomalehtimieheksi. Julkisuuden mies! Taistella totuuden marttyyrina ja kestävyydellään sekä loistavilla luonnonlahjoillaan kohota maineen kukkuloille! Sehän on viehättävää.
Latinan ja kreikan ohella ei hän ollut ehtinyt hankkimaan tietoja, mitä miehiä olivat Juho Vilho Snellman, Robert Lagerborg y. m. Vaan tovereiltaan oli kuullut heidän olleen sanomalehtimiehiä ja suuria neroja. Kas siinä esikuvat, joitten vertaiseksi kannattaa pyrkiä.
Ja hän saikin reportterin paikan eräässä rannikkokaupungin sanomalehdessä. Reportterina uutisten urkkijana... Se nyt ei ollut niin viehättävää tuo, mutta annas olla kun näkevät mikä nero tässä miehessä piilee, niin kyllä kai kohta miehen asema korjautuu... Annas kun helistän kerran, kaksi, kanteletta, loihdin ilmoille runouden mestariteoksia!...
Hän oli ollut viikon päivät toimituksessa. Sillä aikaa oli hänen ainoana toimenaan ollut katsella ja koettaa tutustua oloihin. Mutta sitten oli tullut satamaan eräs uusi englantilainen laiva. Päätoimittaja määräsi tuon toivorikkaan sanomalehtimiesalun kirjoittamaan uutisen tuosta laivasta.
– Mene, sanoi päätoimittaja uudelle reportterille, ja kirjoita uudesta englantilaisesta höyrylaivaan, joka nyt juuri on tullut tänne. Kerro täydellisesti, miltä se näyttää keulasta perään asti.
– Mistä? kysyi nuori mies.
– Keulasta perään, vastasi toimitalja samalla kun epäluuloisena tähysti nuorta miestä.
Tuleva suuruus joutui hämilleen. Melkein tietämättä minne meni, lähti hän toimitushuoneista. Nolona kuin avanossa uitettu koiran penikka mennä luikki hän satamaan päin. Miten minä siitä kirjoitan...? Mistä minä saan tarkat tiedot...? Enhän ole laivarakennusta vähääkään oppinut tuntemaan...
Ja jalkaterät sisäänpäin, sääret hervottomina, niin että polvet tiukkua löivät ja niska kyttärässä mennä luikki hän eteenpäin.
– Mitä, jos kysyisin kapteenilla... Sen teenkin. Häneltähän minä saankin tarkat tiedot ja kirjoitan niitten mukaan.
– Kapteeni, sanoi hän laivalle tultuaan, minut on lähetetty tänne tekemään kertomusta sanomalehteen teidan laivastanne. Olette kai hyvä ja ilmoitatte, montako mastoa laivassa on?
Kapteeni oli leikkisä mies ja kun hän huomasi, millaisen miehen kanssa oli tekemisissä, päätti pistää pilkaksi.
– Kahdeksantoista, vastasi kapteeni.
– Missä ne ovat nyt?
– Olemme lähettäneet ne maihin maalattavaksi.
– Kuinka syvällä veden pinnan alla kulkee laivanne?
– Kolme tuumaa.
– Oletteko koskaan sattuneet olemaan myrskyssä?
– En koskaan, oli kapteenin vastaus.
– Oletteko sairastaneet meritautia?
– Oh niin kauheasti; en uskaltanut käydä ulos hytistäni ollenkaan New-Yorkin ja Liverpoolin välillä.
– Onko muutkin upseerit ja miehistö merikipeinä?
– Aivan alinomaa Me olemme laivan kannella ainoastaan silloin kun olemme satamassa.
– Mitä, kuka pitää sitten perää?
– Kokki, hän on ainoa laivalla joka on terve.
– Kuletteko yötä myötenkin, kun ei ole maata näkyvissä?
– Emme koskaan; me laskemme ankkuriin.
– Ankkuriinko? Keskellä valtamerta?
– Ka niin, luonnollisesti. Onhan ankkuroimismerkkejä pitkin matkaa määrätyllä etäisyydessä toisistaan.
– Miten näette kulkea pimeinä iltoina?
– Me lähetämme soutuveneemme edeltäpäin lyhtyjen kanssa valaisemaan tietä.
Saatuaan kuulla useampia muitakin tämänlaisia tiedonantoja, joita kapteeni sanoi mielihyvällä kertovansa näin nerokkaalle nuorelle miehelle, ja kirjoitettuaan kaikki tarkasti muistikirjaansa, palasi reportteri takaisin sanomalehden toimituspaikkaan ja kirjoitti seuraavan pätkän:
– ”Uusi höyrylaiva Crusander on loistava todistus nykyajan laivanrakennustaiteen korkeasta kehityksestä. Sillä on köli, joka on hakasilla kiinnitetty, että voidaan nostaa ylös myrskyisenä aikana, kun milloin tarvis tulee. Peräsin on myöskin laitettu niin, että se yöksi ja tuulispäiden ajaksi voidaan nostaa laivan kannelle. Crusanderin kokoa voidaan keinotekoisesti pienentää niin, että 4,000 tonnin vetävyydestä saattaa supistua vähäisen lastin aikana vetämään vaan 2,000 tonnia.
Suurpurjeita voidaan myös käyttää laivapurjeena. Suurköysi kulkee keularaan päästä esi- ja suurmaston ylitse peräpurjeen puomiin sieltä peräparraspuulle ja niin kajuutan ikkunasta sisälle, missä se on lujasti kiinnitetty kapteenin päänaluksen kohdalle. Laivalla on omituinen kone, joka kiehuttaa veden hyvin kuumaksi. Laivan potkurit (propellit) tekevät 10,000 kierrosta minutissa ja voidaan tarpeentullen siirtää laivan eteen ja sivulle.
Koneet ovat niin laitettu, että ne käyvät niin hyvin maidolla kuin vedelläkin. Kajuutat ovat järjestetyt ranskalaisen mallin mukaan kuusikertaiseksi erityisen kyökin kanssa kullekin matkustajaperheelle. Crusanderilal on matkassa oma karanteeni, ettei sitä siis voida pysähdyttää missään, vaikka laivalla kuinka tarttuvat taudit liikkuisivat. Luotsi ohjaa laivaa koko matkan Atlannin yli. Kompassit ovat niin asetetut, että ne näyttävät joka päivä tuulen suunnan. Kapteenin lehmän lypsää laivamies esimaston korissa.”
Kun tämä nerontuote oli toimitussihteerille jätetty ja saaja sen täsmällisyyden päätoimittajan kanssa yhdessä tutkinut, annettiin arvolause. Miten korkeata maineen kukkulaa se nousevalle nerolle ennusti sen jokainen itse voi päättää.
Lähde: Kansan Lehti 15.11.1900.