Nukkumatti

Nukkumatti. Kirjoittanut Immi Hellén

Hiljaa, hiljaa, käki kukkuu,

kesäilta hämärtää.

Lehdon pieni lintu nukkuu,

siiven alla siro pää.

Katsos kuuta taivahalla,

pyöreätä, kalpeaa,

kuinka ihmeen lempeästi

katsoo lasta nukkuvaa!

Tuolta tulee pieni vieras

varpahilla hipsuttain,

sinisukka, punapaita,

hiippahattu päässä vain.

Etkös poikaa tuota tunne? –

Se on Matti veitikka,

ihmeellistä taikasauvaa

heiluttaa hän ilmassa.

Jopa alkaa unten maista

kukkarannat kangastaa,

niihin poikaa pienokaista

Nukku-Matti johdattaa.

Maassa ihmeen ihanassa

noustaan tyyneen satamaan,

siell’ on ruusut kukkimassa,

mesimarjat peittää maan.

Kultalatvapuissa riippuu

appelsiinit, omenat,

joka oksasella kiikkuu

kesyt ilman laulajat.

Kultasarvipeura kantaa

siellä poikaa selässään,

hopeeharjahepo antaa

silitellä itseään.

Oi, niin monta sulounta

näkee siinä poikanen:

näkee talven valkolunta,

kuulee ääntä kulkusen.

Joulupuukin seisoo siinä

viherjäine oksineen, –

on kuin kasvais valkosiivet

hänellekin olalleen.

Mutta muista – näitä näkee

yksin hyvät lapset vaan,

joill’ on hyvän omantunnon

puhdas rauha rinnassaan.

Niin jos joka lapsen oisi,

näkis tarhat Eedenin,

unten maassa varmaan voisi

saada siivet enkelin.

1897.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.