Nunnakapina

Nunnakapina. (Tarina seitsemänneltä vuosisadalta.) Kirjoittanut Hilja Pärssinen

Mikä yössä, muurin varjostosta

hiipii kenttätietä eteenpäin?

– Nunnakulkue! – ”Jo huntus nosta

Krodieldis-neito, ystäväin.”

Jalo ritari näin avosylin

tervehtivi neittä urhakkaa.

”Poitiers, sun sääntöjäsi hylin,

luonnon ohja vain on oikeaa.”

Taakse jäävät muurit valottomat,

eessä päivän, rypäleitten maa.

Laulaa, karkelevi nunnat somat,

kilpiniekat sulhot luokse saa.

Ei nyt abbedissan kuri tapaa,

virttä avaimet ei säestä.

Neitoparvi vallaton on, vapaa:

”Kreivi Macco, tullos leikkiin sä.”

Silloin piispojen jo kaikaa sana:

”Synnin virma hukuttavi maan.”

Macco kuule ei, on lumoomana

kauniin Krodieldin linnassaan.

Eipä neitoset ne arvaa tuota

abbedissan työtä ilkeää.

Tekohurskaan Leuboveran luota

viesti paaville jo ennättää.

Kertoo: ”hurmahenki nunnat riivas,

rosvojoukkoon yhtyneet on ne.

Olkoon pyhä isä vihas kiivas,

niskureita ruoskin rankaise.

Mutta joukollensa sytyttävin

sanoin Krodieldis haastelee:

”Orjuutuksen tietä kyllin kävin,

vapaus jo vihdoin valkenee.

Onni osana on luonnonlasten,

kirkko, valtio vain pakon luo.

Oomme tyttäriä kuningasten,

katkomme jo kahlehemme nuo.

Pyhän Hilarion templin suojiin

käymme siskoset ja veljyet.

Aseet käteen, vainon, vihan tuojiin

sinkoamme nuolet tuliset!”

Taistelee he; kilpaa kirkon kirot

kaikuu kera miekan kalskehen.

Vimmastuvi neitoset ne sirot,

abbedissan juonet kostaen.

”Leubovera tyrmän onkaloissa

karvautta meille juottamaas

maista! – Luostarin on rauha poissa,

kukkalavat sodan melske kaas.”

Mutta Roomasta nyt tiedon toivat

lähetit: on paavin käsky näin:

”Tuhotkaatte nunnat kapinoivat

mielet korskeat ne nöyrryttäin!”

Piispat, kuninkaat ne haastaa: ”Macco,

kapina sun tulee kukistaa.”

Mutta tällä rintaa lemmen pakko,

vetovoima kumma kiehtoaa.

”Häntä häiritä mä uskallanko,

jota ihannoitsin, ikävöin.

Kauniin Krodieldin valloitanko

ratsumiehin, miekan mittelöin.”

Lähtee Macco, seuraa joukkoansa,

käsi voimaton on taistohon.

Krodieldis koko tenhollansa

vastaan käy ja haastaa peloton:

”Miekkas laske, kirkonkiro, panna

ihmiserhetystä – kaava muu.

Valon lippua sa nosta, kanna,

tuosta mädännäisyys puhdistuu!”

Macco silmäyksen jumaloivan

nunnaan luo, soi ääni kiihkeä:

”tullos luokseni, ma sulle hoivan

takaan, neito sua lemmin mä.

Tiedän, setäs julma perintösi

ryösti, luostariin sun teljeten.

Nousit taistoon, koittaa häviösi,

vaarasta mä sua suojelen.” –

Lausuu neito: ”Vainoojaini pistin

vielä taittuu, taivas salamoi.” –

Katsoo puolehen hän pyhän ristin. –

Kumeasti kirkon kellot soi.

Lähde: Liinamaa-Pärssinen, Hilja 1923: Jälleen vapaana: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.