Nuo kaksi ovat yksi

Nuo kaksi ovat yksi. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén

Zeus vain mietti, ja Pallas – kah! – hänen päästähän astui

joukkohon niin jumalain, hämmästyttäen nuo.

Ihmehdeltihin häntä, mut kammoikin ihan kaikki

kilpeä tuon, kypärää: pöllö ja – viisauskin.

Tunnetta vain oli Kypris ja poikanen liehuvasiipi

tuon sydämest’ tuli, niin kiihkeä, silmitön vain.

Tuot’ ihaeltihin nyt: sylihin kukin otti sen kilvan;

Pallas kirkasi vain: pois, kähykielinen, pois!

Karkea, jäykkä on Pallas, äidin hoitoa vailla;

tuo, isän vitsatta taas kasvanut, ilkeä on:

varsinki Pallas saa useasti sen kepposet kestää.

Hetkeä kärsiä ei toistaan voi nämä kaks.

Toistaan kärsiä! – miete ja tunto? Viisaus, lempi?

Viisaus, lempikö! Ei! Ei! pyhät nuo nimet on.

Viisastelu on toinen, vain himo toinen on noista.

Lempi ja viisaus, nuo kaks ovat taivahass’ yks:

tuo on Uraania, hän, joka, kuin Sulotartenkin äiti,

kaunis on, puhdas myös kuin omat tähtensäkin.

Kuin valo puhdas ja kaunis, jos orjantappurat otsaa

kruunaiskin; nimi sill’ oikea – uskonto on.

Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.