Nuoremman veljen huolet
| Nuoremman veljen huolet. Kirjoittanut Kaarlo Uskela |
- Meit’ oli veljeksiä kaksi.
- Kun minä synnyin nuoremmaksi,
- se mulle synniks luettiin.
- Siks paikattuihin repaleihin,
- vanhemman veljen kuluneihin
- vaatteisiin minut puettiin.
- Vanhemman veljen kapaloihin
- käärittiin, käytettyihin noihin –
- uusia millään ehdolla
- ei voitu ostaa –, tuuditeltiin,
- kun itkin, uneen nukuteltiin
- vanhemman veljen kehdolla.
- Sain parrattomat joulu-ukot
- ja rikkinäiset savikukot,
- jos leikkiin oli halua.
- Ja hevosetkin hännättömät
- ja kärryt vanhat, pyörättömät,
- ja monta muuta kalua.
- Kun alkoi talvihuvitukset,
- sain vanhat, poikkinaiset sukset
- ja ruostunehet luistimet.
- Ja kesäll’ oli samat tavat:
- vanhemman veljen ongenvavat
- mä sain ja vanhat uistimet.
- Vanhemman veljen vanhat lakit
- ja paidat, housut, liivit, takit
- mä päälleni sain pukea.
- Ja lakattuaan opinnoista
- sain käyttämänsä kirjat, joista
- mä läksyni sain lukea.
- Sain kuluneina, käytettyinä
- ja pilattuina, särjettyinä
- vanhemman veljen tavarat.
- Ja kun ma miltei avojaloin
- jo talvellakin käydä aloin,
- sain saappahansa avarat.
- Oon aina saanut pelkkää moskaa,
- vanhemman veljen vanhaa roskaa –
- hän aina uutta tilasi.
- Jo vanhempani: äidin, isän,
- ja samoin äidin toisen nisän
- hän aikoinansa pilasi.
- Vanhempi veli vihdoin naikin
- ja pirullisen ämmän saikin:
- he riitelevät keskensä.
- Kun vihdoin kuolee veli rukka,
- niin silloin minut perii hukka:
- saan – naida hänen leskensä.
Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.