Nuori enkeli

Nuori enkeli Kirjoittanut Saima Harmaja

Lensi taivaasta syvyyteen

nuori enkeli alas.

Vastaluotuine siipineen

maata nähdä hän halas.

Vaan oli matka kauhea,

tyrmistytti se mieltä.

Yksin äänin maailma

haastoi tuskan kieltä.

Näki hän puhtaat ja hiljaiset;

kyynel leipänä noilla,

vaikk’ oli kovat sydämet

vallan kukkuloilla.

Näki hän lapsia kutsutun

niinkuin teuraaksi vuona;

isäin, äitien hourailun

pienen vainajan luona.

Tuskaa hengitti sairaalat

yli maapallon pinnan.

Kera syyllisten kituivat

syyttömät rintarinnan.

Kipu liekkinä mielessään

nuori enkeli mietti,

miten Jumala päiviään

kultatuolissa vietti.

Ei voi silmänsä tavoittaa

taivaasta ihmisteille.

Jospa Hän kerran valtikkaa

lainaisi enkeleille!

**

Soittivat ehtoohartauteen

kellot taivaan mailla.

Mutta enkeli yksikseen

itki lohtua vailla.

Itki itsensä uuvuksiin

keskellä pilvilunta.

Liljavuoteelle nukkui niin

nähden outoa unta:

Puhui Säätäjä Ikuinen

sädeaaltojen takaa:

»Tästä hetkestä alkaen

tahdon armoa jakaa.

Sinun tähtesi, laupias,

tahdon ihmistä säästää.

Joka kärsijän kohtaamas

saat nyt taakasta päästää.»

Lehahti siivin autuain

jälleen enkeli alas.

Tuskan vangitut vapahtain

ihmisin ajoihin palas.

Liekit nosti hän sammuneet

kiviin särjetyn lieden,

kalliin pettäjän askeleet

luokse hyljätyn vieden.

Missä kulki hän hurmassaan,

kuivui itkijän poski.

Heräs vainajat unestaan

kun hän siivellä koski.

Työnsä valtavan tehtyään

vielä nähdä hän tahtoi,

miten nyt hänen jäljissään

taivas puhjeta mahtoi.

Luoden kasvonsa hohtavat

kivusta parantuneihin

näki hän: aukeni sairaalat

uusiin kärsimysteihin.

Kauhua! Sydämet kytketyt

toinen toistansa söivät.

Sähisi liesi särkynyt,

liekit kattoja löivät.

Lapsen kuolosta palanneen

kun näki kädessä teräs

pistävän äitiä sydämeen,

silloin enkeli heräs.

**

Iltavirsistä ihanin

vielä ilmassa eli.

Tähtikukkasin syttyvin

niityt hengähteli.

Maahan vartiopaikoilleen

lensi lempeä saatto,

valontuojina syvyyteen,

niinkuin määräsi Taatto.

Rauha mielessä huoaten,

hyvin nöyränä siipi,

luokse Jumalan istuimen

pieni enkeli hiipi.

Kaikkitietoa Korkeimman

laulaissa autuasten

painoi poskensa kostean

kultaporrasta vasten.

Lähde: Harmaja, Saima 1936: Hunnutettu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.