Siirry sisältöön

Nuorison pirtissä

Wikiaineistosta
Nuorison pirtissä.
(Erästä nuorison taloa vihittäessä).
Kirjoittanut Mikko Uotinen


Läikkyy talven valkolaineet
kalpeana puu ja maa,
talvettaren valko vaippa
pohjan maita varjostaa.
Hukkui kesän hellyys meiltä
kaatui kukka, kuihtui puu,
talven syli kylmä, kolkko
kyyneleisnä avautuu.
Tuntuu sentään kevät tunne
silmä loistaa, tulta saa,
mikä talven syleilyssä
kevät kieltä julistaa?
Ilon oraan mieli nostaa
syttyy onnen loimu nyt,
elon tuska, murhe, vaiva
hetkeksi on häipynyt.
Ajan synkkä kyynel soitto
elon retket, vaikerrus,
hetkeks haipuu, rintoihimme
astuu kevään kirkkaus.
Miksi riemun raitis tuoksu
miksi kevät katse tää,
miksi päivän lasten lailla
käymme kohti elämää?
Miksi, siksi että työstä
heelmä kaunis noussut on,
koti, pirtti, köyhäin pirtti
nyt on valmis, verraton.
Koti, koti köyhän kansan
suoja köyhäin aattehen,
paja sammon soreamman
lämmön liesi ihmisten.
Suoja elon uuden valon
seisoo, niinkuin sorja puu,
kohti taivon sini kantta
kaunihina kohoutuu.
Läikkyy ilon kevätlaine
osa itsestämme tää,
sydän toimiamme valvoi
sydän keskelle tään jää.
Heikot voimat liittyi, karttui
eespäin, vaikka hiljalleen,
pirtti nousi, into kasvoi,
toive syttyi uudelleen.
Luonto tuki ihmiskättä,
voimaa antoi ihanteet,
aina korvissamme kaikui
toivon suuret säveleet.
Koti, tehty sydän työllä
valmihina seisoo nyt,
siksi meille kevään tunne
talvihin on syttynyt.
Ollos pirtti, päivän pirtti
suoja suuren aattehen,
onnetarten riemuparvet
suokoon onnen paistehen.
Ollos pirtti onnen, toivon,
koti aatteen kaunihin,
ollos kehto sorrettujen
liesi kevään kukkivin.
Soikoon aina orren alla
elon virsi verraton,
soikoon veljessävel täällä,
eespäin, käsky loputon.
Rakkaus on lipussamme
taistelussa liehunut
rakkauden käskystähän
talo tää on kohonnut.
Kutsukaamme pirttihimme
käskijäksi rakkaus,
luokoon pirttiin kevät hengen
olkohon sen valkeus.
Luokoon tunteen toveruuden
että veli veljyt ois,
että sisko aina siskoon
siskon tunteet luottaa vois.
Yhdenvertaisuuutta täällä
joka sävel soittakoon,
ettei veljesvihan routa
kevättä veis kalmistoon.
Olkoon elon suurta voimaa
pirtissämme aina vain,
olkoon katse aina kirkas
pirtin tämän asujain.
Kansa, katso kotiasi
kaunis on se kallehin,
kulje pirttiin kotituntein
tarkoituksin puhtahin.
Kun on sulia rinta kylmä
silmä syttää kyyneleet
tullos silloin tänne veljyt,
lohdun saat sä säveleet.
Lemmi aina kallehintas
uhraa työsi eestä sen,
kiitoksella uusi aika
muistaa sua kaihoten.
Valko pirtti, elon pirtti,
terve, terve tuhansin,
kylvä suuri kevät kylvös,
ilon siemen kyyneliin.
Kylvä, kylvä, kutsu luokses
eloa kurjat, kärsivät,
tuskan lapset, murhe mielet,
jotka syksyyn nääntyvät.
Kutsu heitä, valko siemen
heihin koita istuttaa,
yhteistyöhön, veljestyöhön,
kaikki heikot innostaa.
Kaunihiksi kansa nosta
että hyötyis siitä maa,
että huomen sulon sorja,
kohta pohjan kukittaa.
Kaunis on se aate joka,
astuu tähän asumaan,
muistakaa, et uhrausta
käy se meiltä vaatimaan.
Työhön tässä uhrauksen
kaikki, kaikki annetaan,
kerran, se on sentään varma,
kevät suuri voitetaan.


Lähde: Uotinen, Mikko 1907: Kevätvirroilta: runoja. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki.