Nuoruus (Avellan)

Kohteesta Wikiaineisto
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nuoruus.

Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg


Mahdeista kut vallitsevat maata,
Katoovaisuus yksin ei voi laata;
Kuolo säästää, langeta ei saata,
Ei sen miekka ruostukkaan.
Kammoksutkos surmaa, nuorukainen,
Saa’os hetken juhlaa viettään vainen!
Tiedä, elo iki-autuainen
Kasvaa tuokioisessa.
Maa ja taivas mahtuu piiramahan,
Maa ja taivas siinä nautitahan;
Suurra, rikkahana muistetahan
Tuota kadonneenakin.
Vaan ei aatos, laille kuuliainen,
Tunto hetken hempeyttää vainen;
Tuokiossa tunto liikkuvainen
Touvot korjaa tuhannet.
Riemahtele, nuorukainen! Vielä
Taivon lainaa sult’ ei päivät kiellä;
Syömes pyhyydessä liikkuu vielä
Tunto nuorra, vahvana.
Mutta hetket karkaa ihanaiset,
Hetket autuuttasi holhovaiset;
Vanhuus joutuu, kevään antiaiset,
Nuorukainen, tallitse!
Nauti kevätpäivääs autuaista!
Puuskat syyn ei säästä kukkivaista,
Talven yötä pitkää, kalseaista
Aurinko ei kirkasta.
Miksi turhanpäiten reutoaisit,
Ilon kannikkata tuhloaisit?
Miksi syömes verta uhroaisit
Onnen huolten eljeille?
Lempi luokseen kutsuu; – kuuletkos sa
Jumalaisen ääntä tienostossa?
Impeä et vainen morsiossa,
Kaikki mailmat syleilet.
Viinaköynnös liehuu, marjat tuikkaa,
Riemu vainen lähistössä luikkaa;
Kuninkaana käypäläinen suikkaa
Alla viinaköynnöksen.
Lemmi, nuorukainen, – hehku haihtuu;
Juu’os, – marjat, talven tullen, laihtuu;
Leiki, naura, nauti, – riemut vaihtuu
Puuttumukseen kohtakin.


Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.