Nuoruus (Avellan)

Nuoruus. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Mahdeista kut vallitsevat maata,

Katoovaisuus yksin ei voi laata;

Kuolo säästää, langeta ei saata,

Ei sen miekka ruostukkaan.

Kammoksutkos surmaa, nuorukainen,

Saa’os hetken juhlaa viettään vainen!

Tiedä, elo iki-autuainen

Kasvaa tuokioisessa.

Maa ja taivas mahtuu piiramahan,

Maa ja taivas siinä nautitahan;

Suurra, rikkahana muistetahan

Tuota kadonneenakin.

Vaan ei aatos, laille kuuliainen,

Tunto hetken hempeyttää vainen;

Tuokiossa tunto liikkuvainen

Touvot korjaa tuhannet.

Riemahtele, nuorukainen! Vielä

Taivon lainaa sult’ ei päivät kiellä;

Syömes pyhyydessä liikkuu vielä

Tunto nuorra, vahvana.

Mutta hetket karkaa ihanaiset,

Hetket autuuttasi holhovaiset;

Vanhuus joutuu, kevään antiaiset,

Nuorukainen, tallitse!

Nauti kevätpäivääs autuaista!

Puuskat syyn ei säästä kukkivaista,

Talven yötä pitkää, kalseaista

Aurinko ei kirkasta.

Miksi turhanpäiten reutoaisit,

Ilon kannikkata tuhloaisit?

Miksi syömes verta uhroaisit

Onnen huolten eljeille?

Lempi luokseen kutsuu; – kuuletkos sa

Jumalaisen ääntä tienostossa?

Impeä et vainen morsiossa,

Kaikki mailmat syleilet.

Viinaköynnös liehuu, marjat tuikkaa,

Riemu vainen lähistössä luikkaa;

Kuninkaana käypäläinen suikkaa

Alla viinaköynnöksen.

Lemmi, nuorukainen, – hehku haihtuu;

Juu’os, – marjat, talven tullen, laihtuu;

Leiki, naura, nauti, – riemut vaihtuu

Puuttumukseen kohtakin.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1874: Runoelmia. Suomentanut Edvin Avellan. K. E Holm, Helsinki.