Nuoruus (Forsman)

Nuoruus. Kirjoittanut Johan Ludvig Runeberg

Valloista, kut hallitsevat maata,

Surma yksin kruunuaan voi taata;

Hänt’ ei syöstä, hän ei säästää saata,

Ei sen kalpaa ruoste syö.

Jos sua kauhistuttaa Tuonelainen,

Vietä hetken juhlaa, nuorukainen!

Tiedä: kasvaa voi yks’ hetki vainen

Ikuisuuden elämää.

Hetki omii taivahan ja maankin,

Maan ja taivaan siinä maistaa saankin;

Suurra ääretönnä, oltuaankin,

Voi se jäädä muistillen.

Mutt’ ei hetki aatteen säädelmissä

Nouse niin kuin tunteen temppelissä;

Tunne yksin korjaa sekunnissa

Kylvöt vuosituhanten.

Riemuitkos! oi, suontes tyrskiessä

Taivaan laina kukkii keväimessä,

Kun sun nuoren rintas pyhyydessä

Tunne terve hehkuu vaan.

Vaan ne hiipuu, sammuu vähitellen

Hetket, riemun suojat sydämellen;

Vanhenet; oi, kevääs antimellen,

Nuorukainen, arvo suo!

Kons’ on kevähiä, nauti näitä!

Eipä vältä kukkas syksyn säitä,

Pitkä talvi-yös on: ei sen jäitä

Nouse päivyt sulaamaan.

Miksi suotta itselles luot vaivat?

Lyhyen riemupäiväs maahan kaivat

Oikuin, huolin, jotka juoda saivat

Sydänvertäs lämpimää?

Lempiös! Sua kutsuu jumalainen,

Voittoon seppelöitty, hennokainen;

Neittä syleile! et neittä vainen,

Kaikki mailmat syleilet.

Köynnös liehuu, viinimarjat läikkyy,

Senpä luona riemulaulut räikkyy!

Kerjurillei vallat, aarteet väikkyy

Alta viiniköynnöksen.

Nuori! liennä liekkis immen huulla!

Juo! ei kypsy marjat marraskuulla;

Elon riemut nauti naurusuulla;

Halla sitten riemut vie.

Lähde: Runeberg, Johan Ludvig 1885: Lyyrillisiä runoelmia 1. Suomentanut Kaarlo Forsman. G. L. Söderström, Porvoo.