Nykyaikaan
| Nykyaikaan. Kirjoittanut Kössi Kaatra |
- Nyt maailmaa kuiskehet kummat käy
- Ja ilmoja oudot aaveet,
- udut uudet aikoja hämärtäy
- Ja päivän pilkettä ei nyt näy.
- Nyt syntyvät hullut haaveet.
- On niinkuin murskana maa nyt ois
- ja valoa taivas vailla,
- ja on kuin kuoleman virret sois.
- Nekö maailman kuoloa soida vois?
- Ikiyökö jo onkin mailla?
- Joko sammuvat päivä ja aurinko
- ja näy ei kohta kuuta
- ja taivaan tähtien karkelo,
- ne kaikkiko mennyttä oisi jo,
- ja saammeko sijahan muuta?
- Ei kenkään vastata taida nyt,
- ei ihmiset, maa, ei meri.
- Oi, onnekas äidistä syntynyt,
- mikä milloinkaan ei etsinyt,
- vain hällä on tyynnä veri.
- Epätiedon ei tunne hän tuskia
- ja elo on helppoa hällä.
- Mut etsijän päivät on kurjia,
- tulisia hän kärsii tuskia
- ja raskast’ elo on tällä.
- Hän tietää: kohta se tapahtuu!
- Mut mikä se oisi, mikä?
- Joko maailman loppu tai joku muu;
- sitä tuskin lausua tohtii suu:
- Joko täys ois maailman ikä?
- Ei! Elää ihminen tahtoisi
- Niin lyhythän elon on aika.
- Hidun onnea vielä hän kaipaisi.
- Uus’ etsintä vieläkin alkaisi.
- Moni jälellä viel’ on taika.
- Elon oikean taikaa vaan ei lie.
- Sen vienehet Hiiden on peikot.
- Ja ihminen syntyy, kuolee.
- Tie, tie aina se vainen Tuoneen vie.
- Elon-onnen ohjat on heikot
- Elon-onni on merehen heitetty
- tai oisko se taivahalla
- eli oisko se multaan peitetty?
- Sitä turhaan kauvan on etsitty.
- Ovat etsijät murheen alla.
- Nyt ihmiset sanovat toisilleen:
- Voi murheen alhoa tätä!
- Ja ajat ne hiipivät hiljalleen
- ja vuodet ne vierivät verkalleen,
- mut ainapa vain on hätä.
- Ja ihmiset elää tahtovat.
- Mitä varten? Eivät he tiedä.
- Ja vaikka he kurjina kulkevat
- sekä onnettomina astuvat,
- ei kuolon sanaa he siedä!
- Oi, jospa nyt syntyis sankari uus’,
- mies voittoja varten luotu,
- joka tietäis, mikä on vastaisuus
- ja untako oisikin onnekkuus,
- mit’ on ihmisen onneks’ suotu?
- Koko maailma miestä nyt tarvitseis.
- Hän saapuu! Koska, milloin?
- – Ja jospa hän täällä jo kierteleis,
- surut, murheet, tuskat, vaivat veis,
- niin – oiskohan onnea silloin?
Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.