Nykyajan-tauti

Nykyajan-tauti. Kirjoittanut anonyymi

Maailma käy yhä pahemmaksi! elämä ei kannata enää elämistä! – kas tuossa nykyään katsantotavan tunnussanat. Synkkä maailmankatsanto on se kalvava tauti, joka saavuttaa yhä enemmän alaa nykyajan nuorisossa nousevassa. Sen siemenet kylvi saksalainen filosoofi Arthur Schopenhauer, ja nykyään se alkaa jo käydä vallitsevaksi kirjallisuuden, etenkin kaunokirjallisuuden, alalla, – se uhkaa jo mullistusta yhteiskunnassakin. Tämä synkkä maailmankatsanto – pessimismi – haamottaa pelottavana aaveena kasvavan sukupolven tulevaisuuden taivaalla – ja poissa on silloin elämän ilo!

Meidän syrjäinen asemamme suuresta maailmasta on vielä pitänyt meidät jokseenkin vieraina aikakautemme polttaville kysymyksille, mutta ompa joskus jälkimaininki ajan suuresta kulttuurivirrasta vierinyt näille pohjankin perille, jos kohta sen vaikutus ei olekkaan ulottunut kansan syviin riveihin. Ja kerran kaiketi on meidänkin aikamme tuleva.

Aikakaudellemme on omituista se, että kaikilla inhimillisen tutkimuksen aloilla koitetaan tunkea asiain ytimeen. Luonnon, valtion, yhteiskunnan, moraalin ja sielun-elämän lakia on tutkittu ja näillä kaikilla aloilla on suuria havaintoja tehty. Ja niistä monenlaisista tieteellisistä suunnista, jotka ovat ottaneet näitä olemisen ja elämän suuria kysymyksiä käsitelläksensä, on yhä enemmän alaa ruvennut saavuttamaan tuo, joka perustaa kaiken tieteen havaintoon, kaiken kehityksen luontoon ja sen lakeihin. Käsi kädessä tämän suunnan kanssa käy nykyajan pessimismi.

Mutta sen sijaan, että pessimistit näissä opeissa olisivat saaneet tyydytystä, ovat ne päinvastoin antaneet lisää yllykettä tyytymättömyyteen kaikkiin oleviin oloihin. Taistelu olemassa olosta käy yhä ankarammaksi, ja juuri tuo suurempi tutustuminen luonnon ja elämän lakeihin on saattanut valoon kaiken sen luonnottomuuden, kaiken sen valheen, jolle yhteiskunta on perustettu. Ja seurauksina näitten varjopuolien paljastamisesta ovat taas toiselta puolen nuot suuremmoiset liikkeet, joiden tarkoitus on uudestaan muodostaa yhteiskunta – joitten kautta ihmishenki ikäänkuin pyrkii vapaaksi kahleista, jotka vuosisatojen vääryydet ovat sille asettaneet! Tarkoitamme tässä tuollaisia liikkeitä kuin esim. ”naisemancipatiooni”, ”socialismi” y. m. Etenkin jälkimmäisen liikkeen merkityksen huomaamme, kun ajattelemme sitä syvää juopaa, mikä kulttuurin kehittyessä on syntynyt ylhäisön ja alhaison, rikkaan ja köyhän välillä. Eitä ihmettä siis jos tällaiset epäkohdat saattavat ajattelemaan olojemme alkusyitä, jos syntyy reaktiooni, joka uhkaa koko nykyisen yhteiskunta-rakennuksen perustuksia.

Ja totta onkin että mädännyttä on paljon nykyisissä oloissamme – jonkunlainen sisällinen ristiriita on, joka raskaasti painaa ihmistä, joka estää häntä tuntemasta itseänsä onnellisena olkoon hän missä elämän asemassa hyvänsä. Tämä tajunta siitä, ettei maailmassa ole kaikki niinkuin pitäisi, tämä tajunta joka kuvastuu useassa nykyajan kirjallisuuden tuotteessa, se viepi nuorisolta sen elämän ilon, se saattaa sitä miettimään noita suuria kysymyksiä, se synnyttää epäilystä, vieläpä epätoivoa. Ja niin tarttuva on tämä ”nykyajan-tauti”, että ilman syyttäkin kuvitellaan mädännyttä olevan siinäkin, missä sitä ei laisinkaan ole – ja moni nuorukainen, joka tuskin vielä on alkanut elää, tuntee itsensä jo vanhaksi, luulee jo kyllin maailman kurjuutta kokeneensa!

Syynä tähän kaikkeen nurinkuriseen luullaan – ainakin muutamilla tahoin – kulttuurin olevan. Totta kyllä että sivistys on saattanut ihmistä luonnosta poikkeamaan, että se on tuonut uusia epäkohtia entisten sijaan, mutta emme usko että palautuminen luontoon parantaisi asiaa. Sillä millaiseksihan muodostuisi elämä, jos yhtäkkiä revittäisiin pois kaikki nuot siteet – uskonto, moraali, oikeus, sivistys – jotka nyt pitävät yhteiskuntamme koossa? Silloinhan tultaisiin tuohon ammon jätettyyn suloiseen luonnon tilaan, jossa olisi kaikkien sota kaikkia vastaan!

Maailma ei kuitenkaan ole niin huono kuin sanotaan, ainakaan sen tendenssi ei ole huonontumaan päin. Ja kaukana siitä, että kulttuurin hävittäminen – joka sitä paitsi olisi sula mahdottomuus – olisi jotakin suotavaa, olemme täysin vakuutetut siitä, että sivistys se juuri on joka kerran on uudistava meidän yhteiskuntamme ja karsiva pois sen kuivuneet oksat. Mutta sivistys on ensin itse johdettava oikealle suunnalle, se on tuleva koko kansan, eikä ainoastaan ylhäisön omaksi. Alhaisosta juuri on lähtevä se virkistävä voima, joka on puhdistava yhteiskunnan; alhaiso se on, joka kerran itsetajuntaan herättyänsä on itse asiassa toteuttava yhdenvertaisuuden aatteen ja tasoittava tuon epätasaisen taistelun olemassa olosta. Tätä kohti käykin historian kehitys, hitaista mutta varmaa kulkuansa.

Varma onkin, että nykyaika on suurten mullistusten edelläkävijä, nuot suuret elämän kysymykset alkavat yhä enemmän kääntää huomiota puoleensa – ja siinä juuri on pessimismin suuri ansio että se on herättänyt ihmiset noista ideaalisisia unelmista, jotka näyttävät maailman ja elämän ruusunpunaisessa tenho-valossa, jonka ihanuutta ei minkään epäkohdan synkkä varjo pimitä, jonka sopusointua ei mitkään taistelut häiritse.

– el – li –

Lähde: Hämeen Sanomat 28.8.1885.